torstai 14. kesäkuuta 2018

Tiine!

Ei kommentteja:
Piipahdimme aamulla Tohtori Kontun luona kurkistelemassa, sopiiko odotusta jatkaa. No sopiihan sitä! Eläinlääkärin kanssa laskimme peräti viiden selkeän sheltinalun piiloutuneen kohdun uumeniin, joten jos kaikki menee hyvin, pentuja toden totta odotellaan syntyväksi heinäkuun puolenvälin jälkeen!

Mama-to-be 💕

perjantai 25. toukokuuta 2018

Ehkä-pentuja!

1 kommentti:
Rienan kynsi tarttui tammikuun lopussa treenien päätteeksi keinonurmimattoon ja alkoi vuotaa verta. Kynsi vääntyi ilmeisesti tyvestä, ja vaikka vamma on niin lievä, ettei kumpikaan konsultoimistani eläinlääkäreistä suositellut kynnen poistamista, on se kiusannut enemmän ja vähemmän tapahtumahetkestä asti. Kun kynsi alkoi vielä yli kuukauden kuluttua vuotamaan verta, päätin, että pidetään agilitysta useampi kuukausi taukoa. Kynsi kestää onneksi normaalielämää hyvin, joten toivo elää, että se on täysin kunnossa alkusyksystä...

FI AVA FI AVA-H Amazing Avici Of Endless Bina's Love x Bustling's Attitude To Die For

...jolloin toivottavasti saan pentuprojektin päätteeksi Rienan takaisin kotiin kasvattajaltaan  Riena on nimittäin astutettu Riskillä viikko sitten! Lisätietoja sopii kysyä minultakin, mutta varsinaiset kyselyt kannattaa suunnata suoraan Fannylle. Lyhyesti sanottuna yhdistelmä on sellainen, että vaikka minulla ei ole todellakaan pennulle paikkaa auki vuosiin, on sellainen ehkä ihan väkisin avattava, jos pentuja syntyy.



Tasapuolisuuden vuoksi myös Rienasta uusin pidempi video. Ajatella, että se on julkaistu viime vuoden marraskuussa, eikä uutta materiaalia ole sen jälkeen juurikaan saatu. Tosin todettakoon, että jos kynnen joskus piti mennä, oli tämän vuoden alku ihan hyvä ajoitus  aloitettuani ensimmäisessä oman alani työpaikassa tammikuussa on vuorokausista meinannut kroonisesti loppua tunnit, kun samalla olen kasannut viimeisiä notaariopintojani kokoon, oheispuuhana kirjoittanut Putkeen-lehteen ja tehnyt päälle vielä toistakin sivutyötä. Kiireinen kevät on opintojen osalta onneksi enää yhtä tenttiä vajaa.


Nyt sitten odotellaan, että tärppäsikö. Jännittäviä aikoja!

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kesä koottuna

Ei kommentteja:
Riena Kuopion kisoissa elokuussa.
© Juha Saastamoinen

Niin se vain alkaa syksyyn vuosi taittua, kesä menee aina niin kovin nopeasti!

Adya on voinut hyvin; paremmin kuin aikoihin! Se on paljon pirteämpi ja virkeämpi, juoksentelee enemmän kuin vuosiin, kutsuu Rienaa leikkiin ja villiintyy muidenkin koirien kanssa aika ajoin takaa-ajoralleihin. Sterilointi oli siis ehdottomasti hyvä päätös sen kohdalla! Viimeisen kuukauden aikana sen turkki on muuttunut vähän sameammaksi, karvaa lähtee tolkuttomasti ja jäljelle jäävät haituvat takkuuntuvat helposti, mutta muuta pahaa sanottavaa ei steriloinnin jälkeisestä elämästä ole. Koikkeri on viettänyt hyvin rentoa kesää, ja on vaikuttanut perin onnelliselta näin. Minusta tuntuu, että jatkamme samalla linjalla.


Kuten viime kesään, myös tämän vuoden heinä-elokuun vaihteeseen kuului EO-reissu, tällä kertaa helteiseen Italiaan. Koirat pääsivät rotutovereidensa luokse hoitoon kumpikin tahoillaan, Adya vietti mökkielämää pentunsa Binjan ja Binjan Pyry-isän kanssa ja Riena puolestaan pääsi näkemään paitsi kasvattajansa, emänsä ja siskonsa, myös siskonsa luovutusikää lähestyvät pennut. Molemmat olivat kuulopuheiden mukaan nauttineet olostaan ja osanneet suunnilleen käyttäytyäkin.

Suuri osa kesästä on kulunut jälleen töiden parissa, mutta toki ollaan uitu, lenkkeilty milloin missäkin ja milläkin porukalla, treenattu ja kisattu. Riena ehti myös viettää tovin saikulla loukattuaan lapansa mahdollisesti A:han törmäämisen seurauksena. Onneksi pari fyssarikäyntiä riitti palauttamaan sheltin kropan ennalleen, eikä virhearviosta tullut sen suurempaa kremppaa.


Kisaamista ollaan tosiaan jatkettu ykkösissä; milloin on prakannut keinu, milloin kepit ja milloin rengas. Pieniä virheitä, joiden myötä tuloksissa komeili eiliseen asti pitkähkö hyllyputki. Kotikisoissa osuttiin nimittäin kaikille esteille ja vieläpä oikeassa järjestyksessä, joten tienattiin toinen LUVAmme! Riena tuntuu käyvän koko ajan kuumempana ja kuumempana ennen omaa vuoroaan, joten viimeisimmissä kisoissa ollaan koitettu opetella hieman rauhallisempaa käytöstä. Ihme kyllä, lähdössä se on pysynyt edelleen moitteetta.

Agirodussa nolla jäi jälleen kerran lentokeinun päähän:



Kotikisojen onnistuminen, 5,78 m/s:


Treeneissä ollaan painotettu keinua, keppejä ja puomia. Keinun paikka on hajonnut kisasuoritusten myötä, ja keppitreenien vähyyden vuoksi kulmaosaaminen ei tällä hetkellä ole ihan sitä mitä haluan, joten ollaan palattu niin keinun kanssa taaksepäin kuin 2x2-keppien kanssa perusasioihin. Puomi on toiminut kisoissa suorilla, helpoilla poistumisilla hyvin, mutta vaikeammilla osumat jäävät vielä omaan makuuni liian ylös. Varsinaiset puomitreenit onkin palautettu treeniagendaan ja käännöksetkin saatu vihdoin ja viimein aloitettua. Parit koulutuksetkin ollaan käyty, Vitikaisella kesäkuussa ja Caloanderilla heinäkuussa. Jälkimmäisen viimeisistä vedoista lyhyt klippi:


Niin ja joo, puhelimeni kamera sanoi sopumuksensa alkukesästä irti, joten kuvia ei ole tullut otettua juuri lainkaan, edes Instagram ei ole päivittynyt kuin satunnaisilla videoklipeillä. Näin jälkikäteen ikuistusten vähyys vähän harmittaa, mutta josko syksyn ruska-aika nostaisi vähän kateissa ollutta kuvausintoa ja järkkärikin pääsisi joskus mukaan muuallekin kuin hallille.

Riena ja pyrrikaveri Miux Kuopion treenireissulla heinäkuussa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kisaraportteja

Ei kommentteja:
© Laura Pitkänen

Riena on kisannut kahdet kisat, juossut juoksunsa noin kuukauden etuajassa, tullut tädiksi ja treenannut. Adya on nauttinut kesästä, tehnyt pieniä juttuja ja toiminut oivana kisamaskottina.

Toukokuun lopussa kisattiin naapuriseuran kisoissa kolme Pertti Siimeksen rataa. Tulossaldo oli kolme sileää hylkyä, yksi nolla oli toisiksi viimeisenä esteenä olleen lennokkaan keinun päässä. Ei haittaa, me opetellaan mielellämme kriteereissä pysymistä ykkösluokassa pidempäänkin! Radoilla oli paljon hyvääkin, esimerkiksi vieraalla renkaalla virheitä ei tullut lainkaan, vaikka niillä piti kääntyäkin. Ensimmäisellä puomilla Riena tuli esteelle vinosti, otti ylimääräisen laukan ylösmenolla eikä osunut kontaktille. Toisella radalla poistuminen ei ollut suora ja osui ylös yhdellä takatassulla, kolmannella juoksi parhaiten ja teki ihan hyvän, korkeahkon takajalkaosuman, vaikka poistumisena oli rengas, joka on ollut Rienalle vaikea kotihallillakin. Kepeillä kämmättiin kahdesti saman kulman aloitus, ensimmäinen A oli vähän hurja, muut hyviä. Lentokeinuja kaksi, yhdellä malttoi. Kaksi viimeistä rataa:


© Laura Pitkänen

Kotikisat jäivät juoksujen takia välistä, mutta juhannuksena kisattiin kahtena päivänä Savonlinnassa. Perjantaina ensimmäinen rataantutustuminen oli klo 7.00 ja tuntui, että ei oltu kunnolla hereillä kumpikaan. Kepeiltä kaksi aloitusvirhettä, olin linjalla enkä antanut hakea itsenäisesti ja yritin vielä korjata liian läheltä. Keinu oli hieno! Puomilla teki ylimääräisen laukan ylösmenolla ja alkoi vasta tasaisella juosta kunnolla, yritti vielä sijoitella mutta epäonnistui. Suomalaisen vauhdikkaalla hyppyradalla persjättöjen ajoituksessa olisi ollut viilattavaa, mutta juostiin kolmas hypärinollavoitto etenemällä 5,59 m/s. Päivän viimeinen rata hyllytettiin heti alkuunsa, kun Riena lipsahti takaakiertoon. Hieman myöhemmin kielsi keinun, muuten ei ihmeitä ja puomilla 4,5 laukan korkeahko, mutta selkeä osuma.

© Kierikki-Malinen

© Kierikki-Malinen

Jäähdyttelyjen jälkeen lähdettiin Nooran kanssa etsimään ruokaa ja tappamaan aikaa ennen kuin päästiin kirjautumaan hotelliin. Kesähotelli Tott oli vallan kiva paikka, meidän huone oli tilava kaksio, jossa oli keittiönurkkauksesta lähtien kaikki tarvittava. Ehdittiin hetki lepäillä hotellilla ennen paluuta kisapaikalle, sillä päivän viimeisenä vuorossa oli maksikolmoset eli Nooran ja Pinnan vuoro juosta. Nukkumaan päästiin Subwayn kautta vasta pitkälti kahdentoista jälkeen.

Lauantaiaamu alkoi klo 5.30 aivan liian lyhyiden unien jälkeen. Päivän ensimmäinen rataantutustuminen oli puoli kahdeksalta, ja tovin tutustumisessa pyörittyäni totesin, että niin vinosta lähestymisestä en halua Rienaa puomille laittaa, joten jätettiin menemättä. Noora oli tuonut Rillen sovitusti radan läheisyyteen ja voi että pientä eläintä kiukutti, kun se ei päässytkään radalle! Hyppyradalla olin alun valssissa aivan myöhässä, ja Rille paineli sen seurauksena muurille. Kivaa irtoamista, mutta tuli viimeisestä esteestä ohi, katsoi ehkä ajanottajaa? Viimeinen agilityrata oli Suomalaisen ja puomi oli heti toisena esteenä. Vein Rienan lähtöviivalle sylissäni ja jätin seisomaan, kuten puomia treenatessa olen tehnyt. Puomi oli super! Olin niin väsynyt, että menin onnistuneesta puomista ihan sekaisin, ohjasin Rienan keppien väärälle puolelle enkä yksinkertaisesti jaksanut korjata, vaikka Riena jätti kepit vielä keskenkin. Lisäksi huusin keinulla "jee!" liian kovaa, vaikka pitäisi kehua paljon maltillisemmin, jotta sheltti malttaisi vapautukseen saakka. Korjauksessa keinu pomppi jälleen (hyi minua!) ja sen kanssa ongelmoitiin hetki. Loppuradalla en ollut ihan päättänyt mihin päähän viimeistä vapaavalintaista putkea ohjaisin, joten takaaleikkaus ei ollut ihan nätein. Tästä radasta jäi keppi- ja keinusekoilusta huolimatta hurjan hyvä fiilis!



Seuraavat kisat onkin heti ylihuomenna Agirodussa, kivaa!

Tiivistetysti treenilistalle näistä kisoista:
  • valssien ja persjättöjen ajoitus
  • vieraat kontaktit yhä edelleen
  • jos keinu uusitaan, muista käydä painamassa se alas (!!)
  • oma sijoittuminen kepeillä - anna hakea itse äläkä seiso linjalla

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Äitienpäiväkukkia hakemassa

4 kommenttia:
Miux, Riena, Isla, Riima, Pinna ja kolme tuntia Joensuuhun
matkustaneet voittokukat (kuva: Inka Räsänen)

Kun herätys alkaa soimaan kolmelta aamuyöstä, ei kyseessä voi olla kuin ulkomaanmatka tai kisareissu. Tällä kertaa kysymys oli jälkimmäisestä - lähdettiin pitkästä aikaa Jyväskylään saakka kilpailemaan! Autoon sullottiin kolmen ihmisen ja kisakamojen lisäksi viisi koiraa, joten hiukan oli tiiviit tunnelmat.  Tiedossa oli lähes vuorokauden mittainen reissu, sillä kisakoiria oli kyydissä miniykkösestä maksikolmoseen.

Ykkösten A-rata oli oikein perinteinen, virtaava ja suorapainotteinen hyppyrata. Riena kävi jo ennen rataa todella kuumana, se ei vain huutanut ja temponut, vaan se rääkyi edeltävän koiran juostessa radalla. Lähtö sujui kuitenkin yhtä hyvin kuin ennenkin ja juostiin sujuva nolla, joka riitti kevyesti voittoon!




Hypärin perusteella odottelin ihan tavallista ykkösluokan agilityrataakin, mutta toisin kävi. Olen seurannut aika pitkään ykkösluokan rataprofiileja juoksareita silmällä pitäen, ja näin vaikeaa jatkoa puomilta ei kyllä ollut osunut silmään kertaakaan (havainnollistava kuva, hyppy siis puomin puolelta). Eipähän siinä, ensimmäistä kertaa voidaan toki kokeilla juoksemista tyhjään vieraalla puomilla vieraassa paikassa, osana kisarataa :D Oikeasti harmitti vähäsen, että sattui juuri ensimmäiseksi kisa-agilityradaksi tällainen. Puomikäännöksistähän Riena ei ole vielä kuullutkaan, joten numeroiden mukaan en edes harkinnut yrittäväni, vaan tarkoitus oli juosta puomilla mahdollisimman syvälle ja ohjata 9 takaakiertona. Jalo suunnitelma, mutta putkikiellon vuoksi oltiin lopulta alastulolla samalla kohdalla ja homma vähän levisi. Osuma ei ollut hyvä, mutta osuma kuitenkin! Vastaavaa poistumista tosiaan ei olla koskaan treenattu... ja tärkeintä oli, että Rille veti itsevarmasti ihan täysii vieraallakin puomilla :)

A:lle Riena oli tulossa sen verran huonosta kulmasta ellei ohi, että korjasin sen ihan suosiolla.  Järkevin ohjausvaihtoehto olisi ollut juosta A:n toiselta puolelta ja tehdä hypylle persjättö, mutta koska vedättäen Rienan A:t ovat vielä näyttäneet turhan hurjilta (tyyppi ylittää harjan kiljuen ja osuu seuraavan kerran kontaktipinnalle...), en uskaltanut kokeilla. Ajatuskatkon seurauksena en korjatessa ottanut yhtään etumatkaa, joten eipä paljoa jakoja ollut ehtiä jatkoon tuolta puolelta ohjaten :D Keinua Riena luuli selvästi puomiksi eikä se ehtinyt liikahtaakaan ennen kuin sheltti lensi kaaressa alas. Minua haittasi mutta Rilleä ei, ja uusinta oli hieno.

Olihan se aikamoinen sirkus:



Kaikkineen kisareissu kesti 21 tuntia ja kun unta oli ehtinyt saada alle kolme tuntia edeltävänä yönä, oli kotimatkan loppuosuus aika taistelua. Kotiuduttiin yöyhden paikkeilla ja seuraavana aamuna, noin neljän tunnin nukkumisen jälkeen, esittelin kandini. Ei ole tervejärkisen hommaa tämä harrastus.

Kiitos Nooralle, Inkalle ja Marialle seurasta sekä lämppäys- ja kuvausavusta! Kisareissuissa on kyllä aina oma tunnelmansa ja vaikka seuraava maanantai olikin aivan kamala, lähtisin uudestaankin. On niin siistiä päästä kokemaan tällaisia reissuja kavereiden ja oman nelijalkaisen kisakaverin kanssa!