torstai 6. heinäkuuta 2017

Kisaraportteja

Ei kommentteja:
© Laura Pitkänen

Riena on kisannut kahdet kisat, juossut juoksunsa noin kuukauden etuajassa, tullut tädiksi ja treenannut. Adya on nauttinut kesästä, tehnyt pieniä juttuja ja toiminut oivana kisamaskottina.

Toukokuun lopussa kisattiin naapuriseuran kisoissa kolme Pertti Siimeksen rataa. Tulossaldo oli kolme sileää hylkyä, yksi nolla oli toisiksi viimeisenä esteenä olleen lennokkaan keinun päässä. Ei haittaa, me opetellaan mielellämme kriteereissä pysymistä ykkösluokassa pidempäänkin! Radoilla oli paljon hyvääkin, esimerkiksi vieraalla renkaalla virheitä ei tullut lainkaan, vaikka niillä piti kääntyäkin. Ensimmäisellä puomilla Riena tuli esteelle vinosti, otti ylimääräisen laukan ylösmenolla eikä osunut kontaktille. Toisella radalla poistuminen ei ollut suora ja osui ylös yhdellä takatassulla, kolmannella juoksi parhaiten ja teki ihan hyvän, korkeahkon takajalkaosuman, vaikka poistumisena oli rengas, joka on ollut Rienalle vaikea kotihallillakin. Kepeillä kämmättiin kahdesti saman kulman aloitus, ensimmäinen A oli vähän hurja, muut hyviä. Lentokeinuja kaksi, yhdellä malttoi. Kaksi viimeistä rataa:


© Laura Pitkänen

Kotikisat jäivät juoksujen takia välistä, mutta juhannuksena kisattiin kahtena päivänä Savonlinnassa. Perjantaina ensimmäinen rataantutustuminen oli klo 7.00 ja tuntui, että ei oltu kunnolla hereillä kumpikaan. Kepeiltä kaksi aloitusvirhettä, olin linjalla enkä antanut hakea itsenäisesti ja yritin vielä korjata liian läheltä. Keinu oli hieno! Puomilla teki ylimääräisen laukan ylösmenolla ja alkoi vasta tasaisella juosta kunnolla, yritti vielä sijoitella mutta epäonnistui. Suomalaisen vauhdikkaalla hyppyradalla persjättöjen ajoituksessa olisi ollut viilattavaa, mutta juostiin kolmas hypärinollavoitto etenemällä 5,59 m/s. Päivän viimeinen rata hyllytettiin heti alkuunsa, kun Riena lipsahti takaakiertoon. Hieman myöhemmin kielsi keinun, muuten ei ihmeitä ja puomilla 4,5 laukan korkeahko, mutta selkeä osuma.

© Kierikki-Malinen

© Kierikki-Malinen

Jäähdyttelyjen jälkeen lähdettiin Nooran kanssa etsimään ruokaa ja tappamaan aikaa ennen kuin päästiin kirjautumaan hotelliin. Kesähotelli Tott oli vallan kiva paikka, meidän huone oli tilava kaksio, jossa oli keittiönurkkauksesta lähtien kaikki tarvittava. Ehdittiin hetki lepäillä hotellilla ennen paluuta kisapaikalle, sillä päivän viimeisenä vuorossa oli maksikolmoset eli Nooran ja Pinnan vuoro juosta. Nukkumaan päästiin Subwayn kautta vasta pitkälti kahdentoista jälkeen.

Lauantaiaamu alkoi klo 5.30 aivan liian lyhyiden unien jälkeen. Päivän ensimmäinen rataantutustuminen oli puoli kahdeksalta, ja tovin tutustumisessa pyörittyäni totesin, että niin vinosta lähestymisestä en halua Rienaa puomille laittaa, joten jätettiin menemättä. Noora oli tuonut Rillen sovitusti radan läheisyyteen ja voi että pientä eläintä kiukutti, kun se ei päässytkään radalle! Hyppyradalla olin alun valssissa aivan myöhässä, ja Rille paineli sen seurauksena muurille. Kivaa irtoamista, mutta tuli viimeisestä esteestä ohi, katsoi ehkä ajanottajaa? Viimeinen agilityrata oli Suomalaisen ja puomi oli heti toisena esteenä. Vein Rienan lähtöviivalle sylissäni ja jätin seisomaan, kuten puomia treenatessa olen tehnyt. Puomi oli super! Olin niin väsynyt, että menin onnistuneesta puomista ihan sekaisin, ohjasin Rienan keppien väärälle puolelle enkä yksinkertaisesti jaksanut korjata, vaikka Riena jätti kepit vielä keskenkin. Lisäksi huusin keinulla "jee!" liian kovaa, vaikka pitäisi kehua paljon maltillisemmin, jotta sheltti malttaisi vapautukseen saakka. Korjauksessa keinu pomppi jälleen (hyi minua!) ja sen kanssa ongelmoitiin hetki. Loppuradalla en ollut ihan päättänyt mihin päähän viimeistä vapaavalintaista putkea ohjaisin, joten takaaleikkaus ei ollut ihan nätein. Tästä radasta jäi keppi- ja keinusekoilusta huolimatta hurjan hyvä fiilis!



Seuraavat kisat onkin heti ylihuomenna Agirodussa, kivaa!

Tiivistetysti treenilistalle näistä kisoista:
  • valssien ja persjättöjen ajoitus
  • vieraat kontaktit yhä edelleen
  • jos keinu uusitaan, muista käydä painamassa se alas (!!)
  • oma sijoittuminen kepeillä - anna hakea itse äläkä seiso linjalla

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Äitienpäiväkukkia hakemassa

4 kommenttia:
Miux, Riena, Isla, Riima, Pinna ja kolme tuntia Joensuuhun
matkustaneet voittokukat (kuva: Inka Räsänen)

Kun herätys alkaa soimaan kolmelta aamuyöstä, ei kyseessä voi olla kuin ulkomaanmatka tai kisareissu. Tällä kertaa kysymys oli jälkimmäisestä - lähdettiin pitkästä aikaa Jyväskylään saakka kilpailemaan! Autoon sullottiin kolmen ihmisen ja kisakamojen lisäksi viisi koiraa, joten hiukan oli tiiviit tunnelmat.  Tiedossa oli lähes vuorokauden mittainen reissu, sillä kisakoiria oli kyydissä miniykkösestä maksikolmoseen.

Ykkösten A-rata oli oikein perinteinen, virtaava ja suorapainotteinen hyppyrata. Riena kävi jo ennen rataa todella kuumana, se ei vain huutanut ja temponut, vaan se rääkyi edeltävän koiran juostessa radalla. Lähtö sujui kuitenkin yhtä hyvin kuin ennenkin ja juostiin sujuva nolla, joka riitti kevyesti voittoon!




Hypärin perusteella odottelin ihan tavallista ykkösluokan agilityrataakin, mutta toisin kävi. Olen seurannut aika pitkään ykkösluokan rataprofiileja juoksareita silmällä pitäen, ja näin vaikeaa jatkoa puomilta ei kyllä ollut osunut silmään kertaakaan (havainnollistava kuva, hyppy siis puomin puolelta). Eipähän siinä, ensimmäistä kertaa voidaan toki kokeilla juoksemista tyhjään vieraalla puomilla vieraassa paikassa, osana kisarataa :D Oikeasti harmitti vähäsen, että sattui juuri ensimmäiseksi kisa-agilityradaksi tällainen. Puomikäännöksistähän Riena ei ole vielä kuullutkaan, joten numeroiden mukaan en edes harkinnut yrittäväni, vaan tarkoitus oli juosta puomilla mahdollisimman syvälle ja ohjata 9 takaakiertona. Jalo suunnitelma, mutta putkikiellon vuoksi oltiin lopulta alastulolla samalla kohdalla ja homma vähän levisi. Osuma ei ollut hyvä, mutta osuma kuitenkin! Vastaavaa poistumista tosiaan ei olla koskaan treenattu... ja tärkeintä oli, että Rille veti itsevarmasti ihan täysii vieraallakin puomilla :)

A:lle Riena oli tulossa sen verran huonosta kulmasta ellei ohi, että korjasin sen ihan suosiolla.  Järkevin ohjausvaihtoehto olisi ollut juosta A:n toiselta puolelta ja tehdä hypylle persjättö, mutta koska vedättäen Rienan A:t ovat vielä näyttäneet turhan hurjilta (tyyppi ylittää harjan kiljuen ja osuu seuraavan kerran kontaktipinnalle...), en uskaltanut kokeilla. Ajatuskatkon seurauksena en korjatessa ottanut yhtään etumatkaa, joten eipä paljoa jakoja ollut ehtiä jatkoon tuolta puolelta ohjaten :D Keinua Riena luuli selvästi puomiksi eikä se ehtinyt liikahtaakaan ennen kuin sheltti lensi kaaressa alas. Minua haittasi mutta Rilleä ei, ja uusinta oli hieno.

Olihan se aikamoinen sirkus:



Kaikkineen kisareissu kesti 21 tuntia ja kun unta oli ehtinyt saada alle kolme tuntia edeltävänä yönä, oli kotimatkan loppuosuus aika taistelua. Kotiuduttiin yöyhden paikkeilla ja seuraavana aamuna, noin neljän tunnin nukkumisen jälkeen, esittelin kandini. Ei ole tervejärkisen hommaa tämä harrastus.

Kiitos Nooralle, Inkalle ja Marialle seurasta sekä lämppäys- ja kuvausavusta! Kisareissuissa on kyllä aina oma tunnelmansa ja vaikka seuraava maanantai olikin aivan kamala, lähtisin uudestaankin. On niin siistiä päästä kokemaan tällaisia reissuja kavereiden ja oman nelijalkaisen kisakaverin kanssa!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Starttiviivalla

Ei kommentteja:
Paljon on päivittämättä, mutta eilinen ansaitsee ihan oman postauksensa: käytiin Rienan kanssa juoksemassa ihan ensimmäistä kertaa virallisissa agilitykilpailuissa Varkaudessa!

Kuten olen todennut, olen aikamoinen kisajännittäjä, joten omien kisarutiinien ja kisakuplan rakentaminen on minulle erityisen tärkeää. Se alkaa jo kotona evässmoothieta ja koiran palautusjuomaa väsätessä, jatkuu ajomatkan ajan kisapaikalle ja huipentuu omiin lämmittelyihin You're never fully dressed without a smilen soidessa nappikuulokkeissa. Lähtöpaikaksi meille oli arvottu numero kolme, joten kaverini kävelytti Rienaa rataantutustumisen aikana, minkä jälkeen vielä otettiin parit spurtit ja alettiin odotella omaa suoritusvuoroamme.

Anne Saviojan suunnittelema hyppyrata oli oikein kiva ja varsin sopiva meille ensiradaksi. Tältä se näytti:


Radan ainoa valssi oli ihan myöhässä, minkä vuoksi Riena kyseli tarkempien ohjeiden perään ja antoi kiltisti minulle vähän tasoitusta jäädessäni jälkeen, mutta muutoin rata tuntui sujuvalta. Tästä se lähtee, meidän kisaura!


Erityisen iloinen olen siitä, miten sairaan siistiä Rienalla oli. Se oli aivan oma itsensä, lämmittelyjen jälkeen se hyppeli hallin edustalla olevalle keikkuvalle pöydälle ja edeltävän koiran mennessä radalla se haukkui sermien takana tavalliseen tapaansa taukoamatta. Starttiin kävellessä se oli todellakin menossa radalle, ja kun otin siltä valjaat pois, se huusi ja pyöri itsensä ympäri, kuten aina treeneissäkin. Radan jälkeen se leikki hurjalla raivolla ja oli maailman onnellisin pieni sheltti. Uskalsin päästää sen irti vilkkaalla parkkipaikalla ja heitellä lelua rennosti, koska eipä se ollut mihinkään muualle lähdössä. Me oltiin kisakuplassamme ihan kahdestaan, ja siellä oli molempien hyvä olla!

Suurkiitos vielä ihanalle Noora-ketylle, joka paitsi lähti reissuun seuraksi ja henkiseksi tueksi, auttoi myös Rienan lämmittelyssä! Ja olihan Rienalla toki personal trainerkin mukana; Maili-beeceen kanssa kiihdytellessä lihakset lämpiää väkisinkin :) Oli ihan huisin hauskaa kisata pitkästä aikaa, hengailla kisapaikalla ja nähdä tuttuja! Uudenkarhean VarPS Areenan pohja tuntui hyvältä Speedcrossien alla ja kisoissa oli rento meininki. Kisoissa kisasi myös Rienan ihana puolitäti Kuje, joka lunasti sertin ja siirtyi kakkosiin, joten pitihän sukulaisshelteistä ottaa yhteiskuva:

Voitokkaat puikkonokat Kuje (Agarwaen Cyan Windfall) ja Riena

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Liikaa päivitettävää

Ei kommentteja:

Mistäs sitä aloittaisi? Adya on toipunut muutoin mainiosti, mutta sen lihakset ovat edelleen käsittelyn tarpeessa. Se ei kuitenkaan arjessa oireile jumejaan, vaan on villiintynyt liki päivittäin ottamaan spurtteja Rienan ja muiden vaihtuvien lenkkikokoonpanojen jäsenten kanssa. Ihana nähdä sitä noin virkeänä! Kropanhallintatreenejä pyritään tekemään säännöllisesti ja hallilla koikkeri on päässyt tekemään tokojuttujen lisäksi vähän keinun paukuttelua, sillä ajattelin opettaa sille keinun uudestaan. Ulkoillessa olen pitänyt sillä takkia lihasten suojana, öisin bot-loimea ja tälläkin hetkellä se nauttii lämpöhoidosta kauratyynyn muodossa. Seuraava hierontakerta on huomenna, jolloin Rienakin pääsee käsiteltäväksi.



Fanny, Wilda ja Noona kävivät kylässä työreissun siivittämänä ja saatiin nauttia turkulaisvieraiden seurasta monta päivää :) Iltapäivät ja illat täyttyivät lenkkeilyllä, sisaruspaineilla ja yleisellä hengailulla ja treenaamassakin käytiin kerran. Lisäksi kuun vaihteessa piipahdin Rienan kanssa Mikkelissä Iran luona, käytiin muun muassa treenaamassa puomia ja fysiikkaa. Lomafiilistä ollaan siis kaiveltu kandistressin alta, oikein kivoja viikonloppuja keskellä viikkoa ollaankin päästy viettelemään! Harmi, ettei kandi kirjoita itse itseään...

Samasta puusta veistetyt Wilda, Riena ja Noona

Erään helmikuisen lenkin jälkeen: Adya, Maili, Sane, Riena, Noona ja Wilda.
Kuva: Noora Muuttoranta

Puomin treenaamisesta ehti kertyä parin kuukauden tauko, ja tämän vuoden puolella mopo on meinannut lähteä enemmän tai vähemmän keulimaan ellei vallan karata käsistä. Ensimmäisissä muistelutreeneissä Riena osui kiltisti kerta toisensa jälkeen, mutta sen jälkeen osumaprosentti on vaihdellut railakkaasti käyden lähellä nollaa ja palaten 80 paremmalle puolelle. Videoanalyysit ovat paljastaneet laukkojen skippailun ja hillittömän venyttämisen: välillä sheltti suorittaa koko esteen kolmella (!) laukalla, jolloin tuommoinen tirriäinen ei yksinkertaisesti voi osua kontaktille. Neljällä laukalla se toisinaan onnistuu osumaankin, mutta täydellä viidellä se ei vieläkään tee edes vahingossa. Eilen pureuduttiin viimeinkin jostain syystä varsin ongelmalliseen mutkaputkipoistumiseen ja lähtövauhtia rajoittamalla saatiin aika kivoja onnistumisia. Eihän siinä ollut kuin 12 metriä putken ja puomin välissä, mutta kuka noita laskee! Tarkoituksena oli vedättää oikein kunnolla, mutta se jäi kyllä yritykseksi ennen kuin jätin Rienan seisomaan ja otin reilusti etumatkaa. Kaikki toistot, loikkineen päivineen ja lopussa jokunen A:kin:

Mikkelin puomit nähtävissä täällä. Halusin testata vierasta puomia suoraan ratavauhdista,
mikä ei ehkä ollutkaan paras idea tähän saumaan. Positiivista oli kuitenkin,
että vaikka ensimmäinen puomi oli vähän varovainen, osuma oli selkeä!

Möllikisatkin on korkattu ja toisetkin samanmoiset ollaan käyty juoksemassa. Debyytissä Riena peilasi jännittynyttä olotilaani (voi kyllä, kisahermoni ovat sitä luokkaa, että pikkukylän epävirallisetkin saa vatsani kääntymään nurin ja voimat katoamaan jaloistani) heti autosta päästyään haukkumalla vähän kaikelle ja kaikille ja oli radalla aika kiltin ja vähän ehkä hämmentyneenkin tuntuinen. Tehtiin kuitenkin nolla ja voitettiin. Toisissa mölleissä olikin jo haastavampi rata, jolta hyl, mutta meno oli enemmän treenirienaa ja oma jännityslevelikin paljon siedettävämpi.

 
Möllidebyytti puolestaan löytyy täältä.

Kuopiossa ollaan käyty treenaamassa ja hakemassa kotiläksyjä pariinkin otteeseen, kuin myös hurautettu joka toinen viikko Sarin silmien alle Niittylahteen. Viimeksi Sarin treeneissä Riena karkasi ratavauhdista A:lle ja teki hallituimpia suorituksia kuin mitä ilman vauhtia ollaan lentämisen pelossa hinkattu. Eilisen testauksen perusteella taidetaan vain laittaa se osaksi rataa vältellen jonkin aikaa vauhdikkaita lähestymisiä ja olla vain palkkaamatta koko estettä, palkkaamattomuuden kun pitäisi hillitä liiallisia liitohaluja ja osumisen kanssa ongelmia ei ole ollut lainkaan. Keinu on edelleen melko lennokas ja pysähtymistä tarvitsee vielä vahvistella, mutta eiköhän sekin siitä ala muotoutua. Viimeisimmät Kuopion treenit näyttivät tältä:


Mainittujen treenien lisäksi ilmoittauduttiin kolmen kerran kisaamaan agilityssä -kurssille, jossa tavoitteena on saada aikaan eheitä suorituksia ykkösluokan tasoisilla radoilla. Tämä tuli kuin tilauksesta, helppoja ratatreenejä meidän treenihistoriasta ei nimittäin löydy lainkaan! Vähän soitellen sotaan lähdettiin keppien suhteen eikä kontaktitkaan ole valmiit, mutta tämä kurssi tekee meille varmasti oikein hyvää. Viime lauantaina oli toinen kurssikerta, ja ratatyöskentely tuntui jo huomattavasti helpommalta ensimmäisiin treeneihin verrattuna. Tosi hyviä juttuja kouluttaja-Heidi on meille tarjoillut, on pitänyt selostaa ratasuunnitelmaa selin rataan, kellottaa omaa tavoiteaikaa virtuaalikoiran kanssa ja sen sellaista! Viime kerralla juostiin kolmea erilaista hyppyrataa, hyllyteltiin yllätyksellisen irtoamisen ja vähemmän yllätyksellisen myöhässä olemisen seurauksena, rimat kolisivat alkutreenistä ja kepeille jarrutuskin oli molemmilta hiukan hukassa, mutta pääpiirteittäin homma pysyi kuitenkin kasassa, ja saatiin kuin saatiinkin aikaan melko ehjiä ratoja. Videolla kaikista radoista yksi yritys:

torstai 9. helmikuuta 2017

Kavereita ja keinukehitystä

Ei kommentteja:
Carma, Riena ja Iva

Menneenä viikonloppuna saatiin Ira laumoineen visiitille. Pari päivää meni hujauksessa lenkkeillen, treenaten ja ihan vain ollen, mutta onneksi Joensuun ja Mikkelin välimatka ei ole hurjan pitkä ja vastavisiitti on jo suunnitteilla. Lauantaina vuokrattiin Hulda-Hallia pienten leijeröintitreenien merkeissä, ja Riena sai aloittaa ihan vauvatreenistä tehden aluksi pelkkää putkikutsua. Pieniin palasiin pilkottuna saatiin pelkkiä onnistumisia, lisäksi tehtiin vähän keinua. Tiistaina pakkanen paukkui siihen malliin, että Pärnävaaran kylmiin olosuhteisiin ei ollut menemistä, mutta säätä ennakoiden olinkin varannut jälleen tunnin vuoron Hulda-Hallista. Meistä on hyvää vauhtia tulossa hallin vakioasiakkaita! Heidin ja Kallan kanssa tehtiin pelkkää estetreeniä; keinua, vaikeaa rengasta ja vierasta pussia. Keinu eteni rytinällä:


Oli pakko säästää alun häröilyt, koska se nyt vaan on niin... Riena.

Ihan heti ei mahdeta palkkaaja-pysäyttäjää häivyttää :D Banggame on Rienasta aika sairaan siisti leikki, ja se on tosiaan harrastellut sitä oma-aloitteisesti aina, kun keinu on ollut sopivasti tuettuna. Vähän on hasardi harrastus... keinun kanssa suurin haaste on ollut kaikki ylimääräinen härvääminen, Rille on tarjonnut niin pivotingia, peruuttamista kuin itsensä ympäri pyörimistä alastulolla 4onin vaihdokkina. Renkaalla ei tullut yhtään virhettä, vaikka vauhtia otettiin suorasta putkesta, ja pussikin tehtiin kerran laskettuna. Se oli vähän hidas, joten siihen tarvitaan vielä lisää helpotettuja toistoja.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun kootut

Ei kommentteja:
Äkillinen kandinvälttelypuuska iski, joten sijaistoimintona kokosin tammikuun treeneistä koosteen:


Viimeiset pätkät ovat eiliseltä; aloitettiin vähän ex tempore Vähäniityn Sarin tehoryhmässä. Treenejä on huhtikuun alkuun asti noin kahdesti kuussa, joten kotiläksyjä niin sieltä kuin Kuopiostakin pitäisi ehtiä sopivasti tehdä. Radassa oli taas monta uutta asiaa lähtien u-putken pimeästä kulmasta keppien seinäänpäin menoon ja putkenpäänohituksiin, mutta pätkissä tehden saatiin hyvin onnistumisia. Kelloteltiin vähän eri vaihtoehtoja, ja yllättäen alussa hitaammalta tuntunut niistopersjättö olikin takaakiertovalssia nopeampi. Myöhemmässä kohdassa puolestaan päällejuoksu vei voiton niistosta, joskin peittäessäni siivekkeen se vähän levisi, joten kunnollista vertailua on paha tehdä. Kaikki rimat olivat ensimmäistä kertaa kolmessakympissä, tätä ennen ollaan pidetty sekaisin 25 ja 30 sentissä.

Itsenäisesti ollaan tehty keinua ja pienellä porukalla Heidin, Heidin ja Katrin kanssa takaaohjausta. Takaaleikkaukset olivat todellakin mukavuusalueellani Adyan kanssa aloittaessa, jopa siinä määrin, että silloinen viikkoryhmäkouluttajani kielsi minua viljelemästä niitä treeneissä, mutta Rienan kanssa asia on hyvinkin toisin. Yllättävän kivasti nekin lähtivät kuitenkin toimimaan, kun pari kertaa palkkasi ja antoi riittävästi tilaa. Sylkkäri oli Rienalle pala kakkua, vaikka itselleni se on aina ollut hiukan epävarma ohjaus, mutta vippaus uutena kuviona oli varsin vaikea. Sheltti ampaisi monta kertaa seuraavalle hypylle, mutta muutaman kerran palkkaamalla saatiin vippikin liitettyä osaksi 11 esteen rataa. Heräsi kyllä epäilys, että oppikohan se vippauksen vai radan... Pitää testata!

(Helmikuussa voisin koittaa vähän hillitä noita ajoittain taivasta kohti sojottavia käsiäni. Jos koira on alle 35 senttiä korkea, korkeuksiin huitominen ei liene tarpeellista.)

perjantai 27. tammikuuta 2017

Lausuntoa ja keppejä

Ei kommentteja:

Toipilaskoikkerin selkälausunnoksi kirjattiin LTV1, VA0 ja SP0. Lisätiedoissa kuitenkin seisoi maininta välimuotoisesta nikamasta S1 ja erittäin voimakkaasti jakautuneesta ristiluun keskiharjanteesta, lähes LTV2:sta. Soittelin tarkennuksien perässä liittoon, mutta sain vain ohjeeksi laittaa lausujalle viestiä perään, enkä ole saanut vielä vastausta. Kuviakaan ei ole klinikalta kuulunut, pitänee käydä ensi viikolla vierailulla muistitikun kanssa, mikäli ne eivät vielä alkuviikostakaan kilahda mailiin.

Leikkauksesta on viikko, ja haava on parantunut hyvin. Normaalipituiset lenkit toipilas on jo ollut pari päivää mukana hihnassa, mutta koska pitkähkön haavan suojaaminen on vaikeaa, metsäpolkujen sijaan lenkit ovat suuntautuneet lähinnä auratuille teille. Kovasti Adyan tekisi jo mieli leikkiä Rienan kanssa ja naksutellessa se melkein repeää liitoksistaan. Toivottavasti tikit eivät!

Toipilaan kiu...aktivoimista!

Shelttiosasto pääsi keskiviikkona tuuraamaan toisaalla kiinni olevaa tätikoiraansa Lukkarisen Marin valmennukseen. Treenien teemana oli kepit ja saattoipa pieni kauhistus olla vastassa, kun pahaa-aavistamattomana avasin tuliterän Hulda-Hallin oven. Keppitreenit tosiaan - kolme erilaista harjoitetta, joissa treenattiin tiukkoja avo- ja umpikulmia yhdistettynä takaaleikkauksiin ja itsenäiseen suorittamiseen ja vieläpä tiukkaa päällejuoksua, jonka jälkeen tavoitteena oli ehtiä keppien aloituspään kanssa samalla linjalla olevalle putkelle pakkovalssiin. Haastetta olisi ollut kokeneellekin koiralle ihan riittävästi, saati sitten juniorieläimelle, jolle oli edeltävällä viikolla ensimmäistä kertaa ylipäänsä lisätty yksi hyppyeste keppien jälkeen! Aloitukset sillä on olleet kivalla mallilla jo ennen kahteentoista keppiin siirtymistä, mutta puolenvaihtoja keppien jälkeen ei oltu tehty jostain syystä lainkaan. Vähäisiä keppitoistomäärät ovat ylipäänsäkin, ja Riena hakee vielä tekniikkaansa. Laiskan editoijan kolmen toiston näyte suoraan instagramista:


Etupalkkaa käytettiin hyödyksi, helpotettiin takaaleikkauskulmaa, knuutitusta (ihan vieras termi minulle, mutta siis pätkän ensimmäinen) palkattiin paristi ihan alkuun eikä jyrkkää päällejuoksua edes koitettu, mutta aika hienoa oli, että aloitukset menivät satasella nappiin ja virheellisiä toistoja oli vain muutama, ja nekin minun ryssimissä päällejuoksuissa sekä putkelta umpikulmaan takaaleikatessa. Hallissa oli uuden alustan ja atmosfäärin lisäksi tarjolla kiitettävästi oheishäiriötä; laidoilla vieraita ihmisiä, konttaava lapsi ja seinän takaa kantautuvaa meteliä porauksesta sun muusta. Itsenäisiä treenejä ollaan harrastettu mitä kummallisimpiin kellonaikoihin, joten suuremmat häiriöt treenatessa ovat olleet harvinaisuus, mutta eipä mainitut Rilleä kiinnostaneet.

Valotus ei ihan osunut kohdilleen, mutta ajatushan on tärkein!
Gisli, Maili ja RRRRiena.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Taukoja ja treenisuunnitelmia

Ei kommentteja:
Adya steriloitiin viimein perjantaiaamuna ja toipuminen on alkanut hyvin. Perjantain se oli lääkehuuruissa ja kipeä, mutta Tramalia saatuaan nukkui yönsä rauhallisesti. Heti lauantaina toipilas oli paljon reippaampi ja nyt muutama päivä leikkauksesta se on jo ihan normaalin oloinen. Tramalin jätin jo sunnuntaina antamatta, mutta toista kipulääkettä hoitajan suosituksesta Adya saa kuitenkin vielä pari päivää. Ennen leikkauspöydälle joutumista koikkeri käväisi röntgensäteiden alla virallisten selkäkuvien merkeissä - ihan puhtain paperein ei selvitty, mutta mitään ihan hirveyksiä ei rangasta onneksi paljastunut. Odotellaan liiton lausuntoa mielenkiinnolla. Lonkat vilkaistiin samalla, ja ne olivat eläinlääkärin mielestä ilman pienintäkään epäilystä samat kuin 1,5-vuotiaana; C/A ilman nivelrikkoa.



Adya on luonnollisesti nyt agilitytauolla, ja on ollut jo tovin, sillä juuri ennen joulua hieroja totesi sen olevan sen verran jumissa, että asiaa esteille ei ole ollut. Pistää vähän miettimään jatkoa, kun se on ollut koko syksyn hyvinkin kevyellä treenillä ja silti lihaksisto on tuossa kunnossa... Alkuvuoden tavoite numero yksi on ehdottomasti saada sille lisää lihasta. Ja samalla painoa, kovin on hoikassa kunnossa.

Riena jäi heti kurssinsa loputtua neljän viikon talvitauolle ja sekin näki hierojan kahdesti - selässä ja lapojen seudulla oli jonkin verran kireyksiä, mutta nuorena koirana se vastasi hoitoon hyvin. Juoksunsakin se ajoitti osittain treenitauon päälle. Nyt tammikuussa ollaan käyty kerran Kuopiossa treenaamassa ja muuten tehty lyhyitä, intensiivisiä estetreenejä keskittyen pussiin, keppeihin ja keinuun. Puomista ja A:sta ollaan pidetty vielä taukoa, kun on tosiaan noita muitakin juttuja treenattavana. Tämän hetken prioriteettina on esteopetus, mutta valtaosa ohjaustekniikoistakin on vielä ihan alkutaipaleella.


Kuopion treeneissä tehtiin keppejä ensimmäistä kertaa muutaman esteen takaa radanomaisesti ja ihan ensimmäiset saksalaiset - molemmat toimivat tosi kivasti! Pelkkä päällejuoksukin on ollut Rienalle todella vaikea, joten saksalaisen handlaaminen oli suuri yllätys. Sain lisäksi todeta, että käteentulokäskyn toimimattomuus ei ole ainoastaan puomiin liittyvä haaste, vaan Rillehän paineli putkesta suorinta tietä ansaesteelle KAHDEKSAN kertaa. Kahdeksan. Vaikka hypystä otti riman pois, ei haitannut. Vaikka siivekkeet laittoi kasaan, ei haitannut. Liiallinen irtoaminen on sinänsä ihan positiivinen ongelma, mutta kahdeksannen kerran jälkeen en ollut ihan varma, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa :D Sain hetkeksi tarpeekseni videonmuokkauksesta puomiprojektivideon ansiosta, joten pärjätään tällä kertaa ilman todisteita.

Ihastuttavan kivituhkainen Riena ja Maili-bestis


Rienan treenilista on mallia loputon, mutta pääsuuntauksina alkuvuodelle:
  • Käteentulokäskyn vahvistaminen.
    Tauon aikana opetin kunnollisen kuonokosketuksen käteeni, ja ilman esteitä se toimii hyvin. Nyt vaan pitäisi siirtää se ensin radalle ylipäänsä, ja kun se toivottavasti alkaa toimia siellä, tehdä kuuntelutreenejä puomin kanssa.
  • Erikoisesteiden vahvistaminen.
    Pussi kaivettiin viime viikolla naftaliinista, ja uskoisin, että se handlataan parin kerran jälkeen jo radalla. Rengasta ei olla tehty ikuisuuteen, sille pitää erityisesti vahvistaa erilaisia lähestymisiä. Pituudessa ja muurissa ei ole ihmeitä, mutta okseria Rille ei ehkä suurista suunnitelmista huolimatta ole nähnytkään?
  • Kepit radan osaksi.
    Aloitukset sujuu, mutta Riena ennakoi palkkaa ja tuppaa vilkuilemaan minua turhan helposti. Tähän ollaan nyt paneuduttu namialustalla ja kuolleella lelulla pari kertaa, ja edistystä on jo tapahtunut. Myös vedätys ja puolenvaihdot keppien jälkeen treeniin.
  • Keinu.
    Viime viikolla palattiin keinunkin pariin. Sekä banggame että 4on näyttää hyvältä, joten eihän se ole kuin opettaa loppuun!
  • A.
    Vasta muutamia treenejä takana, mutta Riena lentää herkästi täyskorkean A:n harjanteen yli suoraan kontaktialueelle, vaikka lähetysmatkaa olisi vain pari metriä. Matkaa lisätään siis hyyyviiiin hitaasti. Pitää vähän testailla, millainen palkkaustapa estää parhaiten lentämistä.
  • Puomi. (tämän lista se vasta loputon onkin...)
    - poistuminen mutkaputkeen
    - poistumiset erityisesteille
    - tyhjäänjuoksu
    - vedätys
  • Ohjauksista ainakin:
    - takaaleikkaus
    - poispäinkääntö
    - vippaus
    - sylkkäri
  • Suuntakäskyt.
    Ajattelin, että ei, mutta olen ehkä päätymässä toiseen lopputulokseen. Ainakin olohuoneversiot pitää saada tulille.

Itsenäisten treenien pääpaino on siis tarkoitus pitää esteopetuksessa, mutta koska Kuopiossa käydään oppia ottamassa kerran kuussa koko kevät, koitetaan mahduttaa kalenteriin myös sieltä saatavat kotiläksyt. Lisäksi tiedossa on pari tuurauskeikkaa Lukkarisen Marin treeneihin, kivaa!

Riena vajaat 22 kk ja epätoivoinen yritys pelastaa tarkentumaton kuva.
(Kuvat.fi ei toimi, ja Blogger pilaa kuvien laatua entisestään. Nice.)

lauantai 7. tammikuuta 2017

You're never fully dressed without a smile

Ei kommentteja:




Koirat ovat olleet jo monta viikkoa talvitauolla agilitysta, mutta palataan vielä viime vuoden treeneihin Rienan juoksupuomiprojektin koostevideon muodossa. Projekti on ollut pitkä, työläs, opettavainen, turhauttava ja samaan aikaan ihan mielettömän palkitseva. Työtä riittää yhä edelleen, mutta tällä hetkellä en voisi olla tyytyväisempi, että monista epäilyistä huolimatta valitsin juuri Silvian metodin ja päätin elokuussa osallistua online-kurssille! Myönnettävä tosin on, että olin itsekin aavistuksen skeptinen oppimisen suhteen pallon perässä juosten - enkä oikeastaan vieläkään täysin käsitä, miten on mahdollista, että koira oppii täydestä vauhdista skippaamaan etujalan tai -jalkojen laskemisen alas tähdätessään kontaktialueelle, mutta nyt minulla on ihan elävä esimerkki moisesta :) Ajan myötä Riena toivottavasti oppii tekemään tarvittavat muutokset laukkaansa ennen alastuloa, jolloin sijoittelut eivät ole enää niin selkeästi nähtävissä, ja säästää näin kroppaansa turhalta rasitukselta. Matka tähän pisteeseen ei ole ollut ongelmaton, mutta voi pojat, ihan kaiken työn ja vaivan arvoista se on ollut! Ja ennen kaikkea, meillä on ollut ihan sairaan kivaa! Jos tykkäsit videosta, käyhän tykkäämässä siitä myös Lolabulandin Graduation-sivulla; Riena haluaa treenata lisää! Kiitos!