torstai 26. marraskuuta 2015

Ensiesiintyminen

Ei kommentteja:
© Tiina P.

Muitakin kuulumisia on päivittämättä, mutta aloitetaan tuoreimmasta! Käväisimme (kyllä, noin 15 tunnin reissua voi kutsua käväisyksi) lauantaina mainiossa seurassa Jyväskylän KV-näyttelyssä, jossa Riena näyttäytyi ensimmäisen kerran tuomarisedälle ja näyttely-yleisölle. Torstaisten ex tempore -näyttelytreenien jälkeen kyseenalaistin järkevyyteni lähtiessäni koko reissuun, mutta kehässä käytös ei onneksi ollut ihan niin katastrofaalista, kuin treenit olivat lupailleet.

Paavo Mattila arvosteli shelttipennut, joita pyörähti kehässä yhdeksän, eli saman verran kuin koikkereita oli koko näyttelyssä. Viiden narttupennun joukossa Riena esiintyi toisena, mikä tarkoitti koko luokan liikkuessa Wilda-siskon perässä kipittämistä. Kuten arvata saattoi, eihän nämä kahelisiskokset nätisti ravanneet, vaan Riena rynni haukkuen kohti Wildaa ja Wilda puolestaan yritti vaihtaa menosuuntaa. :D Vielä pahempi oli kilpailuluokan show, kun viereisessä kehässä koirat alkoivat juosta.

Yksilöarvostelussa Riiri oli kuitenkin melko asiallinen! Pöydällä se oli aika nätisti, liikkeissä esitteli ajoittain muutakin kuin ryntäilyä ja pomppimista ja seisoa pönötti pieniä hetkiä lähes paikallaan. Yllätyksekseni Mattila juoksutti huligaanilapsen ensimmäiselle sijalle, osoitti kunniapalkinnon ja lopulta poistuimme kehästä VSP-pentu -ruusukkeen kanssa. Ohhoh! ROP-pennuksi kruunattiin Rienan komea seuralainen, Wii.

ROP-pentu Amor'jade Keep On Rockin' "Wii" &
VSP-pentu Bustling's Attitude To Die For "Riena"

Riena ja Rienan ensimmäiset palkinnot. Ja karvakyttyrät.
Ylläolevat kuvat © Laura Pitkänen.

"Kaunis, hyvin rakentunut pentu, jolla hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Hyvät korvat. Kaunis kaula, erittäin hyvä runko. Erittäin hyvin kulmautunut takaa. Lupaava karva. Liikkuu sivusta erittäin hyvin. Etuliikkeet voisivat olla paremmat. Miellyttävä käytös."
PEK1 KP VSP-pentu

Heh, tuomarilla oli oltava pitkä pinna ja hyvä huumorintaju, kun kirjoitutti viimeisen lauseen. Yhteensä shelttejä oli vaatimattomat 119, eli näyttelypäivä ei loppunut ihan heti pentukehän jälkeen... Esittelin norjalaistuomarille pari sievää merlenarttua, Rienan Meela-tädin ja Kuje-serkun, kiitos vain Lauralle ja Hannalle luottamuksesta! Ehdin myös moikkaamaan Adyan Beea-pentua, joka pyörähti koikkerikehässä EH:n arvoisesti.

Lauantaissa oli ihan riittävästi näyttelytunnelmaa tämän vuoden tarpeiksi, vaikka ihan kiva olikin pyöriä vaihteeksi shelttikehällä ja toki tuttuihin törmääminen on aina kivaa. Riena oli tavalleen uskollisesti hyvin reipas näyttelypaikalla, eipä haitannut ahtaus, kuulutukset tai mikään muukaan. Hieno pieni elohiiri!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Seitsenkuinen

2 kommenttia:
Riena on ehtinyt täyttää seitsemän kuukautta ja tässä kuussa onkin suunnitelmissa uusi aluevaltaus; näyttelykehien korkkaus. Pentuluokka debytoidaan Jyväskylän kv:ssa parin viikon päästä, ja pomppivaisella otuksella ei ole mitään tietoa, miten rinkiä juostaan nätisti saati seistään paikallaan paria sekuntia pidempään. Voisi olla aihetta esitellä sille edes näyttelyhihna. Adyan olisi muuten voinut viedä samalla vaivalla näytille, mutta viiden kuukauden sääntö juoksuista ei pettänyt tälläkään kertaa; koikkerin tukka on tällä hetkellä likimain olematon.

Pentu pääsi ACE:n kisareissulle lämppääjäassistentiksi, ja käyttäytyi kisapaikalla yllättävän fiksusti! Se tykkää tosiaan haukkua ohitettaville koirille, ellen ota sitä hyvissä ajoin kontaktiin, mutta Kuopiossa vastaavaa käytöstä ei ilmennyt. Hallissa se oli vain radanrakennuksen aikana, eikä ihmeempiä elämöinyt, ellei pientä kuumumista Carma-idolin leikkiessä lasketa. Mittauksessakin se oli varsin kiltisti, ja lukemaksi Vitikaisen Tiia sai 33,7 cm. Sanoisin, ettei tulos ole ainakaan alakanttiin.


Maanantaina käytiin Heidin ja Kallan kanssa puuhailemassa pentuagilitya. Tehtiin muutama toisto maassa olevaa rengasta namialustalle naksutellen, se meni näppärästi. Lisäksi tehtiin tähänastisista pisintä treeniä: siivekkeenkiertoja ja suoraa putkea peräjälkeen. Ihan täyteen mittaan ei putkea uskallettu laittaa ja siivekkeetkin aseteltiin melkoisen lähelle, joten mistään irtoamisesta ei kyllä voida puhua:


Kas, pallokäden vaihto auttoi :D Rienan kanssa olisi varmaan syytä alkaa treenata enemmänkin, sillä sen energialevelit tuntuvat vain kasvavan sitä myötä, kun ikää tulee lisää. Pitää ehkä aktivoitua tokon suhteen. Olen viime päivät yrittänyt lukea kiinteistöoikeuden tenttiin kotona, ja se on ollut hieman haastavaa, kun eräs riiviöeläin yrittää pureskella vuoroin Maakaarta ja vuoroin minua.

Pennu onnistuu näyttämään kuvissa niin söpöltä ja niiiin viattomalta.
© Heidi U.

Kallan retuutettavana, © Heidi U.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Kisamietteitä

Ei kommentteja:
Käytiin ACElla kisailemassa kolme Jan Egil Eiden rataa. Rataprofiilit olivat melko haastavia, mutta varsin kivoja ja ihan tehtävissäkin. Tuloksilla ei tälläkään kertaa juhlittu, ja ensimmäisen radan jälkeen olin jo luovuttamassa kisojen suhteen, mutta kolmannesta sentään jäi pieni kipinä kisata lisää. Tällä kertaa ei tullut pyydettyä ketään kuvaamaan, joten on tyytyminen puisevaan ajatuksenvirtaan.

Medit alkoivat hyppyradalla, jolla Adya tuntui todella tahmealta, ja oli kuulemma hyppinytkin melkoisen huonosti. Käännökset valuivat, ja jossain persjätössä Adya kuuleman mukaan ohjautui estelinjan väärälle puolelle; itsehän en tätä huomannut, vaan luulin, että tehtiin puhdas rata. Ei siis vieläkään hyppynollaa, huoh. :D

B-radalla oli heti alussa puomi, jolle sain kivasti hiukan hetsattua Adyaa, ja annoin sen likimain varastaa lähdöstä. Muutenkin virittelin sitä huomattavasti enemmän ennen omaa vuoroa, ja koikkeri tuntuikin kulkevan edellisrataa paremmin. Yksi törkeän ruma, valunut kalasteluvalssi sinne mahtui, mutta nollalla maaliin ja sijoitus 6./33. Mainittava on, että tein onnistuneen pakkovalssin keskellä rataa, edistystä! Se on jostain syystä meille edelleen jotenkin vaikea ohjauskuvio ihan treeneissäkin.

A-rata tuntui tutustumisessa vaikeimmalta, mutta toteutus oli päivän paras! Adya kulki viimeisellä vedolla ehdottomasti parhaiten, ja tekeminen tuntui hyvältä. Onnistunut persjättö pituudelle on ihan mainitsemisen arvoinen asia, olen ollut melkoisen arka tekemään niitä ylipäänsä. Toinen persjättö radan loppupuolella ei mennyt ihan niin nappiin Adyan ohittaessa esteen, joten tulos hyl. Tästä jäi kuitenkin hyvä fiilis! Kontakteiden kriteereistä luisuttiin tosin ihan urakalla, keinulta ja A:lta vapautin itse liian aikaisin, mutta puomin pysähtyminen sentään oli hyvä. ...siihen asti, kunnes koikkeri päätti vapauttaa itsensä kehuista. Heh.


Adyan kisavire jäi mietityttämään, ja pohdittiinkin Marin kanssa pitkälti läpi kotimatkan koikkereiden sielunelämää ja sitä, kuinka herkkiä ainakin nuo meidän yksilöt ovat reagoimaan paitsi tilanteisiin, myös ihmisen käyttäytymiseen ja tunnetiloihin. Adya on kulkenut viime viikkotreeneissä todella hyvin, se on ollut suorastaan aika vallaton, irtoillut vähän minne sattuu ja keksinyt ihan omia juttuja, kuten mutkaputken suorittamista kahteen otteeseen täysin omasta aloitteestaan. Treeneissä se tulee lähtöön säpäkästi, odottaa lihakset jännittyneenä vapautusta ja lähtee täysiä tekemään hommia. Kisoissa lämmittely-/virittelyrutiinit ovat lähes samanlaiset, mutta radalle siirtyessä Adyalla on aivan erilainen tunnetila, välillä sitä on vaikea saada edes istumaan lähtöön. Tämän vuoden kisoissa olen seuruuttanut sen irti lähtöviivalle, ja se on ehkäpä ollut toimivin kokeilluista keinoista; siten sen ainakin saa istumaan heti.

Jännitin näitä kisoja jostain syystä todella paljon, ja etenkin hyppyradan rataantutustumisessa olin aluksi ihan hukassa, ennen rataa en edes leikittänyt Adyaa ja sen vire jäikin melko matalaksi, ja liikkuminen tuntui hitaalta. Toista rataa jännitin jo paljon vähemmän, ja kolmatta kaikista vähiten. Jännä juttu, että vauhtikin rata radalta parani? Jäin miettimään, että jospa kiltti koikkeri kokee tehtäväkseen rauhoitella hieman hermostuneesti käyttäytyvää ohjaajaa, ja siksi se on niin erilainen ja selkeästi matalemmassa vireessä kisatilanteessa. Lisäksi käytännössä kokonaan treeneissä pois jäänyt ponnistuspaikan arpominen palaa kuvioihin edelleen jossain määrin kisatessa, sekin linkittynee jännityksen tuomaan epävarmuuteen.

Jotain tarvitsisi siis edelleen tehdä omalle pääkopalle. Jos jännitän, on se aivan sama, kuinka rentoa ja innostunutta esitän; tuo koira lukee tunnetilaani kuin avointa kirjaa. Mielikuva- ja rentoutusharjoituksia on kokeiltu, ehkä pitäisi seuraavaksi tutustua psyykkiseen valmentautumiseen keskittyvään kirjallisuuteen. Tai sitten vain kisata lisää; nämä olivat tälle vuodelle neljännet kisat. Kyllä, neljännet, ja nyt on marraskuu. Aikaisemmin juuri kisatauolta palaaminen on ollut kaikista pahinta ja jännittäminen lieventynyt starttien myötä, ja meillähän ei juuri muuta olekaan ollut, kuin erimittaisia kisataukoja pitkin vuotta. Asenteessakin on korjaamisen varaa; ei me osata sitä ja tätä, toivottavasti radalla ei ole ainakaan sellaista kohtaa, liikkuukohan se koira nyt vai ei, hyppääköhän se nyt kamalan huonosti jne. Tarvitaan siis roimasti itseluottamusta sekä ohjaajalle että koiralle. Totuushan on se, että kyllä Adya osaa. Se osaa ne asiat, jotka olen sille opettanut, kunhan ohjaan kunnolla.

Kylläpä menikin vakavaksi. Kaikesta huolimatta, Adya teki töitä varsin kuuliaisesti, tuli todella hyvin ohjauksiin, antoi anteeksi omia sähläyksiäni, irtosi hyvin ja viimeinen rata oli oikeasti aika sujuva, sellainen hyvin virtaava ilman ihmeempiä turauksia. Se kuulemma olikin näyttänyt helpolta ja siistiltä. :) Kokonaisuudessaan kaikki radat olivat myös eheitä, eikä mitään totaalisen kaoottisia viisinkertaisia hyllyjä. (Eikä Adya oikeasti ole HIDAS, kulkee se yli 4 m/s, ja olen varma, että se nauttii myös kisaamisesta. Sen mielestä on siistiä päästä tekemään aksaa, vaikka ehkä pitääkin rauhoitella hermoheikkoa kartturia. Sen silmät kiiluvat onnesta, kun se repii ja riuhtoo palkkaleluaan radan jälkeen, ja kuulee olevansa huikean pätevä. Se ei ole nopein, eikä sen tarvitsekaan olla. Olisi kuitenkin kiva, jos sen saisi menemään samalla tavalla kuin treeneissä; täydellisen vapautuneesti, intopiukeana ja sopivasti räkä poskella. Sama pätee itseeni.)

Töitä riittää, mutta hei, haasteethan on tehty voitettavaksi!

Ja niin, onhan se silti maailman paras Adya.