torstai 29. lokakuuta 2015

Kuumuva koikkeri ja sen kuriton kaveri

2 kommenttia:

Radiohiljaisuuden aikana ollaan treenattu, sairasteltu, paranneltu venähtänyttä etureittä ja toivuttu kahdesta viimeksi mainitusta. Lisäksi Adya kävi tiistaina fysioterapeutilla perushuollossa, eikä ihmeempiä kireyksiä löytynyt. Joitain kouluhommiakin on tullut puuhailtua, kuin myös ärsyynnyttyä kattoremontin aiheuttamasta metelistä. Koirat eivät juurikaan ole noteeranneet pauketta, enemmän niitä on ihmetyttänyt erinäiset kattoelementit ja tuntemattomat rakennusmiehet pihapiirissä.

Viime viikon alussa vietettiin treeni-iltaa Kurkimäellä. Adya veti miltei ennenkuulumattomat kierrokset hallissa haukkuvista treenikavereistaan; tuli kaikilta kontakteilta useamman kerran läpi, hakeutui ihan itsekseen takaakiertoihin noin joka toiselle esteelle, esitteli Sannalle totaalisen keppijumin ja muuta sellaista pientä. Toisella setillä osattiin sentään joitain juttuja, mutta eipä paljoa luottoa kisakunnolle näistä treeneistä tippunut. Noh, kisataanpa silti Kuopiossa lauantaina.



ProPerroa seuraavat viikkotreenit sen sijaan menivät aika kivasti! Palattiin edelliskisojen C-radan keppihärdelliin, ja saatiin se sujumaan päällejuoksulla ensiyrittämällä. Myös leikaten Adya näytti nyt osaavan, kun vain rytmitin oikein ja koikkeri muisti pitää ajatuksensa mukana. Ei se siis ihan täysin olekaan unohtanut avokulman aloituksia, huh. Eilisissä viikkotreeneissä koikkeri ei ihan pysynyt lapasessa, ei niistä treeneistä sitten sen enempää.


Pentueläimestä on tullut ihan mahdoton! En tiedä, onko sillä uhmaikä vai joko se teineilee, mutta perin ärsyttäväksi ja röyhkeäksi se on heittäytynyt. Se kiipeilee keittiön pöydällä, tuoleilla, hamuaa syötäväkseen mitä irti saa ja jos ei löydä syötävää, rikkoo asioita (esim. lehdet, laskut, oman hihnansa, valopannan...), syö keittoa suoraan lautaseltani kun hetkeksi käännän katseeni, juo kuralätäköstä niin pitkään kuin huvittaa, vetää hihnassa, haukkuu rähiseville koirille, syöksähtelee kohti viittäkymppiä ajavia autoja... Argh! Toisaalta se on myös luopunut vastaantulevista ihmisistä ja koirista irtiollessaan esimerkillisesti, oppinut pitämään noutokapulaa ja onhan se hillittömän söpö tunkiessaan syliin nukkumaan, kun yritän lukea tenttiin.

Riena on päässyt myös kolmatta kertaa pentuaksaamaan, ja taktiikkaa vaihtamalla hypyille irtoaminenkin saatiin pelittämään. Paljon töitä itsenäisessä etenemisessä tulee varmasti olemaan, mutta hitsi vie, onpa kivaa kouluttaa ihan puhtaalta pöydältä tuota pirpanaa!


tiistai 13. lokakuuta 2015

Läppäri sanoi poks

Ei kommentteja:
...niin. Ihan ilman varoitusta näyttö pimeni, hurina vaihtui hiljaisuuteen ja kaikki merkkivalot sammuivat. Sain ensihätiin isältäni vanhan Fujitsun lainaan, ja tämä on hiiiiidas.

Käytiin kotikisoissa juoksemassa kolme rataa. Kisatauko ehti venyä taas liki kolmen kuukauden mittaiseksi, ja ensimmäinen rata meni säätämiseksi. Rata oli helppo, mutta hyllytettiin Adyan irrotessa väärälle hypylle. Sitä ennen olin jo ehtinyt unohtaa kahdesti, missä minun piti olla. B-radalla ajatus ja ohjaus pysyivät kasassa, ja tehtiin ihan sujuva nolla. C-rata oli meille vaikea, ei osattu takaaleikkausta avokulman kepeille, Adya ei osannut hypätä okseria ja ohitettiin joku hyppy, hyl siitäkin. Oli kuitenkin ihan kivaa kisailla pitkästä aikaa, ja viimeistä rataa lukuunottamatta koikkeri liikkui aika kivasti! Vähän se kuitenkin arpoi suorilla, okserilla varsinkin. Nollarata on videolla:


Rienakin pääsi esteille ensimmäistä kertaa omalla hallilla, kun kokoonnuttiin perjantaina pienellä pentuporukalla treenailemaan. Lapsikoira oli taitava! Erityisen pätevää oli olla välittämättä kentällä leikkivistä vieraista lapsista, se ei tainnut oikeasti edes havaita niitä. Putkeen Riiri karkasi aina kun silmä vältti ja pyynnöstäkin meni sinne pätevästi, tarjosi jokaista matkalle sattunutta siivekettä ja yllätti minut lähtemällä leikkimään vieraiden kanssa. Kaksien siivekkeiden läpi juoksemisessa on vähän työnsarkaa tulevaisuudelle, sillä pikkusheltti on ihan kiinni liikkeessäni; se juoksi siivekkeiden välistä minun luokseni komentamaan, eikä suinkaan suoraan palkalle. Shelttien tyyppivika, they say.

Kuvankäsittely ei tahdo luonnistua näillä välineillä, joten tyytyminen on pimeisiin puhelinkuviin. Hnnngh.

Lokakuista aamua ei paljoa paremmin voi aloittaa, kuin
reippailemalla hallille klo 7.15! Oli muuten hyvät treenit.

Pimentyvinä iltoina turvaudutaan Lidlin valoihin.
Opiskelijabudjetti kiittää.