sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kesä koottuna

Ei kommentteja:
Riena Kuopion kisoissa elokuussa.
© Juha Saastamoinen

Niin se vain alkaa syksyyn vuosi taittua, kesä menee aina niin kovin nopeasti!

Adya on voinut hyvin; paremmin kuin aikoihin! Se on paljon pirteämpi ja virkeämpi, juoksentelee enemmän kuin vuosiin, kutsuu Rienaa leikkiin ja villiintyy muidenkin koirien kanssa aika ajoin takaa-ajoralleihin. Sterilointi oli siis ehdottomasti hyvä päätös sen kohdalla! Viimeisen kuukauden aikana sen turkki on muuttunut vähän sameammaksi, karvaa lähtee tolkuttomasti ja jäljelle jäävät haituvat takkuuntuvat helposti, mutta muuta pahaa sanottavaa ei steriloinnin jälkeisestä elämästä ole. Koikkeri on viettänyt hyvin rentoa kesää, ja on vaikuttanut perin onnelliselta näin. Minusta tuntuu, että jatkamme samalla linjalla.


Kuten viime kesään, myös tämän vuoden heinä-elokuun vaihteeseen kuului EO-reissu, tällä kertaa helteiseen Italiaan. Koirat pääsivät rotutovereidensa luokse hoitoon kumpikin tahoillaan, Adya vietti mökkielämää pentunsa Binjan ja Binjan Pyry-isän kanssa ja Riena puolestaan pääsi näkemään paitsi kasvattajansa, emänsä ja siskonsa, myös siskonsa luovutusikää lähestyvät pennut. Molemmat olivat kuulopuheiden mukaan nauttineet olostaan ja osanneet suunnilleen käyttäytyäkin.

Suuri osa kesästä on kulunut jälleen töiden parissa, mutta toki ollaan uitu, lenkkeilty milloin missäkin ja milläkin porukalla, treenattu ja kisattu. Riena ehti myös viettää tovin saikulla loukattuaan lapansa mahdollisesti A:han törmäämisen seurauksena. Onneksi pari fyssarikäyntiä riitti palauttamaan sheltin kropan ennalleen, eikä virhearviosta tullut sen suurempaa kremppaa.


Kisaamista ollaan tosiaan jatkettu ykkösissä; milloin on prakannut keinu, milloin kepit ja milloin rengas. Pieniä virheitä, joiden myötä tuloksissa komeili eiliseen asti pitkähkö hyllyputki. Kotikisoissa osuttiin nimittäin kaikille esteille ja vieläpä oikeassa järjestyksessä, joten tienattiin toinen LUVAmme! Riena tuntuu käyvän koko ajan kuumempana ja kuumempana ennen omaa vuoroaan, joten viimeisimmissä kisoissa ollaan koitettu opetella hieman rauhallisempaa käytöstä. Ihme kyllä, lähdössä se on pysynyt edelleen moitteetta.

Agirodussa nolla jäi jälleen kerran lentokeinun päähän:



Kotikisojen onnistuminen, 5,78 m/s:


Treeneissä ollaan painotettu keinua, keppejä ja puomia. Keinun paikka on hajonnut kisasuoritusten myötä, ja keppitreenien vähyyden vuoksi kulmaosaaminen ei tällä hetkellä ole ihan sitä mitä haluan, joten ollaan palattu niin keinun kanssa taaksepäin kuin 2x2-keppien kanssa perusasioihin. Puomi on toiminut kisoissa suorilla, helpoilla poistumisilla hyvin, mutta vaikeammilla osumat jäävät vielä omaan makuuni liian ylös. Varsinaiset puomitreenit onkin palautettu treeniagendaan ja käännöksetkin saatu vihdoin ja viimein aloitettua. Parit koulutuksetkin ollaan käyty, Vitikaisella kesäkuussa ja Caloanderilla heinäkuussa. Jälkimmäisen viimeisistä vedoista lyhyt klippi:


Niin ja joo, puhelimeni kamera sanoi sopumuksensa alkukesästä irti, joten kuvia ei ole tullut otettua juuri lainkaan, edes Instagram ei ole päivittynyt kuin satunnaisilla videoklipeillä. Näin jälkikäteen ikuistusten vähyys vähän harmittaa, mutta josko syksyn ruska-aika nostaisi vähän kateissa ollutta kuvausintoa ja järkkärikin pääsisi joskus mukaan muuallekin kuin hallille.

Riena ja pyrrikaveri Miux Kuopion treenireissulla heinäkuussa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Kisaraportteja

Ei kommentteja:
© Laura Pitkänen

Riena on kisannut kahdet kisat, juossut juoksunsa noin kuukauden etuajassa, tullut tädiksi ja treenannut. Adya on nauttinut kesästä, tehnyt pieniä juttuja ja toiminut oivana kisamaskottina.

Toukokuun lopussa kisattiin naapuriseuran kisoissa kolme Pertti Siimeksen rataa. Tulossaldo oli kolme sileää hylkyä, yksi nolla oli toisiksi viimeisenä esteenä olleen lennokkaan keinun päässä. Ei haittaa, me opetellaan mielellämme kriteereissä pysymistä ykkösluokassa pidempäänkin! Radoilla oli paljon hyvääkin, esimerkiksi vieraalla renkaalla virheitä ei tullut lainkaan, vaikka niillä piti kääntyäkin. Ensimmäisellä puomilla Riena tuli esteelle vinosti, otti ylimääräisen laukan ylösmenolla eikä osunut kontaktille. Toisella radalla poistuminen ei ollut suora ja osui ylös yhdellä takatassulla, kolmannella juoksi parhaiten ja teki ihan hyvän, korkeahkon takajalkaosuman, vaikka poistumisena oli rengas, joka on ollut Rienalle vaikea kotihallillakin. Kepeillä kämmättiin kahdesti saman kulman aloitus, ensimmäinen A oli vähän hurja, muut hyviä. Lentokeinuja kaksi, yhdellä malttoi. Kaksi viimeistä rataa:


© Laura Pitkänen

Kotikisat jäivät juoksujen takia välistä, mutta juhannuksena kisattiin kahtena päivänä Savonlinnassa. Perjantaina ensimmäinen rataantutustuminen oli klo 7.00 ja tuntui, että ei oltu kunnolla hereillä kumpikaan. Kepeiltä kaksi aloitusvirhettä, olin linjalla enkä antanut hakea itsenäisesti ja yritin vielä korjata liian läheltä. Keinu oli hieno! Puomilla teki ylimääräisen laukan ylösmenolla ja alkoi vasta tasaisella juosta kunnolla, yritti vielä sijoitella mutta epäonnistui. Suomalaisen vauhdikkaalla hyppyradalla persjättöjen ajoituksessa olisi ollut viilattavaa, mutta juostiin kolmas hypärinollavoitto etenemällä 5,59 m/s. Päivän viimeinen rata hyllytettiin heti alkuunsa, kun Riena lipsahti takaakiertoon. Hieman myöhemmin kielsi keinun, muuten ei ihmeitä ja puomilla 4,5 laukan korkeahko, mutta selkeä osuma.

© Kierikki-Malinen

© Kierikki-Malinen

Jäähdyttelyjen jälkeen lähdettiin Nooran kanssa etsimään ruokaa ja tappamaan aikaa ennen kuin päästiin kirjautumaan hotelliin. Kesähotelli Tott oli vallan kiva paikka, meidän huone oli tilava kaksio, jossa oli keittiönurkkauksesta lähtien kaikki tarvittava. Ehdittiin hetki lepäillä hotellilla ennen paluuta kisapaikalle, sillä päivän viimeisenä vuorossa oli maksikolmoset eli Nooran ja Pinnan vuoro juosta. Nukkumaan päästiin Subwayn kautta vasta pitkälti kahdentoista jälkeen.

Lauantaiaamu alkoi klo 5.30 aivan liian lyhyiden unien jälkeen. Päivän ensimmäinen rataantutustuminen oli puoli kahdeksalta, ja tovin tutustumisessa pyörittyäni totesin, että niin vinosta lähestymisestä en halua Rienaa puomille laittaa, joten jätettiin menemättä. Noora oli tuonut Rillen sovitusti radan läheisyyteen ja voi että pientä eläintä kiukutti, kun se ei päässytkään radalle! Hyppyradalla olin alun valssissa aivan myöhässä, ja Rille paineli sen seurauksena muurille. Kivaa irtoamista, mutta tuli viimeisestä esteestä ohi, katsoi ehkä ajanottajaa? Viimeinen agilityrata oli Suomalaisen ja puomi oli heti toisena esteenä. Vein Rienan lähtöviivalle sylissäni ja jätin seisomaan, kuten puomia treenatessa olen tehnyt. Puomi oli super! Olin niin väsynyt, että menin onnistuneesta puomista ihan sekaisin, ohjasin Rienan keppien väärälle puolelle enkä yksinkertaisesti jaksanut korjata, vaikka Riena jätti kepit vielä keskenkin. Lisäksi huusin keinulla "jee!" liian kovaa, vaikka pitäisi kehua paljon maltillisemmin, jotta sheltti malttaisi vapautukseen saakka. Korjauksessa keinu pomppi jälleen (hyi minua!) ja sen kanssa ongelmoitiin hetki. Loppuradalla en ollut ihan päättänyt mihin päähän viimeistä vapaavalintaista putkea ohjaisin, joten takaaleikkaus ei ollut ihan nätein. Tästä radasta jäi keppi- ja keinusekoilusta huolimatta hurjan hyvä fiilis!



Seuraavat kisat onkin heti ylihuomenna Agirodussa, kivaa!

Tiivistetysti treenilistalle näistä kisoista:
  • valssien ja persjättöjen ajoitus
  • vieraat kontaktit yhä edelleen
  • jos keinu uusitaan, muista käydä painamassa se alas (!!)
  • oma sijoittuminen kepeillä - anna hakea itse äläkä seiso linjalla

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Äitienpäiväkukkia hakemassa

4 kommenttia:
Miux, Riena, Isla, Riima, Pinna ja kolme tuntia Joensuuhun
matkustaneet voittokukat (kuva: Inka Räsänen)

Kun herätys alkaa soimaan kolmelta aamuyöstä, ei kyseessä voi olla kuin ulkomaanmatka tai kisareissu. Tällä kertaa kysymys oli jälkimmäisestä - lähdettiin pitkästä aikaa Jyväskylään saakka kilpailemaan! Autoon sullottiin kolmen ihmisen ja kisakamojen lisäksi viisi koiraa, joten hiukan oli tiiviit tunnelmat.  Tiedossa oli lähes vuorokauden mittainen reissu, sillä kisakoiria oli kyydissä miniykkösestä maksikolmoseen.

Ykkösten A-rata oli oikein perinteinen, virtaava ja suorapainotteinen hyppyrata. Riena kävi jo ennen rataa todella kuumana, se ei vain huutanut ja temponut, vaan se rääkyi edeltävän koiran juostessa radalla. Lähtö sujui kuitenkin yhtä hyvin kuin ennenkin ja juostiin sujuva nolla, joka riitti kevyesti voittoon!




Hypärin perusteella odottelin ihan tavallista ykkösluokan agilityrataakin, mutta toisin kävi. Olen seurannut aika pitkään ykkösluokan rataprofiileja juoksareita silmällä pitäen, ja näin vaikeaa jatkoa puomilta ei kyllä ollut osunut silmään kertaakaan (havainnollistava kuva, hyppy siis puomin puolelta). Eipähän siinä, ensimmäistä kertaa voidaan toki kokeilla juoksemista tyhjään vieraalla puomilla vieraassa paikassa, osana kisarataa :D Oikeasti harmitti vähäsen, että sattui juuri ensimmäiseksi kisa-agilityradaksi tällainen. Puomikäännöksistähän Riena ei ole vielä kuullutkaan, joten numeroiden mukaan en edes harkinnut yrittäväni, vaan tarkoitus oli juosta puomilla mahdollisimman syvälle ja ohjata 9 takaakiertona. Jalo suunnitelma, mutta putkikiellon vuoksi oltiin lopulta alastulolla samalla kohdalla ja homma vähän levisi. Osuma ei ollut hyvä, mutta osuma kuitenkin! Vastaavaa poistumista tosiaan ei olla koskaan treenattu... ja tärkeintä oli, että Rille veti itsevarmasti ihan täysii vieraallakin puomilla :)

A:lle Riena oli tulossa sen verran huonosta kulmasta ellei ohi, että korjasin sen ihan suosiolla.  Järkevin ohjausvaihtoehto olisi ollut juosta A:n toiselta puolelta ja tehdä hypylle persjättö, mutta koska vedättäen Rienan A:t ovat vielä näyttäneet turhan hurjilta (tyyppi ylittää harjan kiljuen ja osuu seuraavan kerran kontaktipinnalle...), en uskaltanut kokeilla. Ajatuskatkon seurauksena en korjatessa ottanut yhtään etumatkaa, joten eipä paljoa jakoja ollut ehtiä jatkoon tuolta puolelta ohjaten :D Keinua Riena luuli selvästi puomiksi eikä se ehtinyt liikahtaakaan ennen kuin sheltti lensi kaaressa alas. Minua haittasi mutta Rilleä ei, ja uusinta oli hieno.

Olihan se aikamoinen sirkus:



Kaikkineen kisareissu kesti 21 tuntia ja kun unta oli ehtinyt saada alle kolme tuntia edeltävänä yönä, oli kotimatkan loppuosuus aika taistelua. Kotiuduttiin yöyhden paikkeilla ja seuraavana aamuna, noin neljän tunnin nukkumisen jälkeen, esittelin kandini. Ei ole tervejärkisen hommaa tämä harrastus.

Kiitos Nooralle, Inkalle ja Marialle seurasta sekä lämppäys- ja kuvausavusta! Kisareissuissa on kyllä aina oma tunnelmansa ja vaikka seuraava maanantai olikin aivan kamala, lähtisin uudestaankin. On niin siistiä päästä kokemaan tällaisia reissuja kavereiden ja oman nelijalkaisen kisakaverin kanssa!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Starttiviivalla

Ei kommentteja:
Paljon on päivittämättä, mutta eilinen ansaitsee ihan oman postauksensa: käytiin Rienan kanssa juoksemassa ihan ensimmäistä kertaa virallisissa agilitykilpailuissa Varkaudessa!

Kuten olen todennut, olen aikamoinen kisajännittäjä, joten omien kisarutiinien ja kisakuplan rakentaminen on minulle erityisen tärkeää. Se alkaa jo kotona evässmoothieta ja koiran palautusjuomaa väsätessä, jatkuu ajomatkan ajan kisapaikalle ja huipentuu omiin lämmittelyihin You're never fully dressed without a smilen soidessa nappikuulokkeissa. Lähtöpaikaksi meille oli arvottu numero kolme, joten kaverini kävelytti Rienaa rataantutustumisen aikana, minkä jälkeen vielä otettiin parit spurtit ja alettiin odotella omaa suoritusvuoroamme.

Anne Saviojan suunnittelema hyppyrata oli oikein kiva ja varsin sopiva meille ensiradaksi. Tältä se näytti:


Radan ainoa valssi oli ihan myöhässä, minkä vuoksi Riena kyseli tarkempien ohjeiden perään ja antoi kiltisti minulle vähän tasoitusta jäädessäni jälkeen, mutta muutoin rata tuntui sujuvalta. Tästä se lähtee, meidän kisaura!


Erityisen iloinen olen siitä, miten sairaan siistiä Rienalla oli. Se oli aivan oma itsensä, lämmittelyjen jälkeen se hyppeli hallin edustalla olevalle keikkuvalle pöydälle ja edeltävän koiran mennessä radalla se haukkui sermien takana tavalliseen tapaansa taukoamatta. Starttiin kävellessä se oli todellakin menossa radalle, ja kun otin siltä valjaat pois, se huusi ja pyöri itsensä ympäri, kuten aina treeneissäkin. Radan jälkeen se leikki hurjalla raivolla ja oli maailman onnellisin pieni sheltti. Uskalsin päästää sen irti vilkkaalla parkkipaikalla ja heitellä lelua rennosti, koska eipä se ollut mihinkään muualle lähdössä. Me oltiin kisakuplassamme ihan kahdestaan, ja siellä oli molempien hyvä olla!

Suurkiitos vielä ihanalle Noora-ketylle, joka paitsi lähti reissuun seuraksi ja henkiseksi tueksi, auttoi myös Rienan lämmittelyssä! Ja olihan Rienalla toki personal trainerkin mukana; Maili-beeceen kanssa kiihdytellessä lihakset lämpiää väkisinkin :) Oli ihan huisin hauskaa kisata pitkästä aikaa, hengailla kisapaikalla ja nähdä tuttuja! Uudenkarhean VarPS Areenan pohja tuntui hyvältä Speedcrossien alla ja kisoissa oli rento meininki. Kisoissa kisasi myös Rienan ihana puolitäti Kuje, joka lunasti sertin ja siirtyi kakkosiin, joten pitihän sukulaisshelteistä ottaa yhteiskuva:

Voitokkaat puikkonokat Kuje (Agarwaen Cyan Windfall) ja Riena

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Liikaa päivitettävää

Ei kommentteja:

Mistäs sitä aloittaisi? Adya on toipunut muutoin mainiosti, mutta sen lihakset ovat edelleen käsittelyn tarpeessa. Se ei kuitenkaan arjessa oireile jumejaan, vaan on villiintynyt liki päivittäin ottamaan spurtteja Rienan ja muiden vaihtuvien lenkkikokoonpanojen jäsenten kanssa. Ihana nähdä sitä noin virkeänä! Kropanhallintatreenejä pyritään tekemään säännöllisesti ja hallilla koikkeri on päässyt tekemään tokojuttujen lisäksi vähän keinun paukuttelua, sillä ajattelin opettaa sille keinun uudestaan. Ulkoillessa olen pitänyt sillä takkia lihasten suojana, öisin bot-loimea ja tälläkin hetkellä se nauttii lämpöhoidosta kauratyynyn muodossa. Seuraava hierontakerta on huomenna, jolloin Rienakin pääsee käsiteltäväksi.



Fanny, Wilda ja Noona kävivät kylässä työreissun siivittämänä ja saatiin nauttia turkulaisvieraiden seurasta monta päivää :) Iltapäivät ja illat täyttyivät lenkkeilyllä, sisaruspaineilla ja yleisellä hengailulla ja treenaamassakin käytiin kerran. Lisäksi kuun vaihteessa piipahdin Rienan kanssa Mikkelissä Iran luona, käytiin muun muassa treenaamassa puomia ja fysiikkaa. Lomafiilistä ollaan siis kaiveltu kandistressin alta, oikein kivoja viikonloppuja keskellä viikkoa ollaankin päästy viettelemään! Harmi, ettei kandi kirjoita itse itseään...

Samasta puusta veistetyt Wilda, Riena ja Noona

Erään helmikuisen lenkin jälkeen: Adya, Maili, Sane, Riena, Noona ja Wilda.
Kuva: Noora Muuttoranta

Puomin treenaamisesta ehti kertyä parin kuukauden tauko, ja tämän vuoden puolella mopo on meinannut lähteä enemmän tai vähemmän keulimaan ellei vallan karata käsistä. Ensimmäisissä muistelutreeneissä Riena osui kiltisti kerta toisensa jälkeen, mutta sen jälkeen osumaprosentti on vaihdellut railakkaasti käyden lähellä nollaa ja palaten 80 paremmalle puolelle. Videoanalyysit ovat paljastaneet laukkojen skippailun ja hillittömän venyttämisen: välillä sheltti suorittaa koko esteen kolmella (!) laukalla, jolloin tuommoinen tirriäinen ei yksinkertaisesti voi osua kontaktille. Neljällä laukalla se toisinaan onnistuu osumaankin, mutta täydellä viidellä se ei vieläkään tee edes vahingossa. Eilen pureuduttiin viimeinkin jostain syystä varsin ongelmalliseen mutkaputkipoistumiseen ja lähtövauhtia rajoittamalla saatiin aika kivoja onnistumisia. Eihän siinä ollut kuin 12 metriä putken ja puomin välissä, mutta kuka noita laskee! Tarkoituksena oli vedättää oikein kunnolla, mutta se jäi kyllä yritykseksi ennen kuin jätin Rienan seisomaan ja otin reilusti etumatkaa. Kaikki toistot, loikkineen päivineen ja lopussa jokunen A:kin:

Mikkelin puomit nähtävissä täällä. Halusin testata vierasta puomia suoraan ratavauhdista,
mikä ei ehkä ollutkaan paras idea tähän saumaan. Positiivista oli kuitenkin,
että vaikka ensimmäinen puomi oli vähän varovainen, osuma oli selkeä!

Möllikisatkin on korkattu ja toisetkin samanmoiset ollaan käyty juoksemassa. Debyytissä Riena peilasi jännittynyttä olotilaani (voi kyllä, kisahermoni ovat sitä luokkaa, että pikkukylän epävirallisetkin saa vatsani kääntymään nurin ja voimat katoamaan jaloistani) heti autosta päästyään haukkumalla vähän kaikelle ja kaikille ja oli radalla aika kiltin ja vähän ehkä hämmentyneenkin tuntuinen. Tehtiin kuitenkin nolla ja voitettiin. Toisissa mölleissä olikin jo haastavampi rata, jolta hyl, mutta meno oli enemmän treenirienaa ja oma jännityslevelikin paljon siedettävämpi.

 
Möllidebyytti puolestaan löytyy täältä.

Kuopiossa ollaan käyty treenaamassa ja hakemassa kotiläksyjä pariinkin otteeseen, kuin myös hurautettu joka toinen viikko Sarin silmien alle Niittylahteen. Viimeksi Sarin treeneissä Riena karkasi ratavauhdista A:lle ja teki hallituimpia suorituksia kuin mitä ilman vauhtia ollaan lentämisen pelossa hinkattu. Eilisen testauksen perusteella taidetaan vain laittaa se osaksi rataa vältellen jonkin aikaa vauhdikkaita lähestymisiä ja olla vain palkkaamatta koko estettä, palkkaamattomuuden kun pitäisi hillitä liiallisia liitohaluja ja osumisen kanssa ongelmia ei ole ollut lainkaan. Keinu on edelleen melko lennokas ja pysähtymistä tarvitsee vielä vahvistella, mutta eiköhän sekin siitä ala muotoutua. Viimeisimmät Kuopion treenit näyttivät tältä:


Mainittujen treenien lisäksi ilmoittauduttiin kolmen kerran kisaamaan agilityssä -kurssille, jossa tavoitteena on saada aikaan eheitä suorituksia ykkösluokan tasoisilla radoilla. Tämä tuli kuin tilauksesta, helppoja ratatreenejä meidän treenihistoriasta ei nimittäin löydy lainkaan! Vähän soitellen sotaan lähdettiin keppien suhteen eikä kontaktitkaan ole valmiit, mutta tämä kurssi tekee meille varmasti oikein hyvää. Viime lauantaina oli toinen kurssikerta, ja ratatyöskentely tuntui jo huomattavasti helpommalta ensimmäisiin treeneihin verrattuna. Tosi hyviä juttuja kouluttaja-Heidi on meille tarjoillut, on pitänyt selostaa ratasuunnitelmaa selin rataan, kellottaa omaa tavoiteaikaa virtuaalikoiran kanssa ja sen sellaista! Viime kerralla juostiin kolmea erilaista hyppyrataa, hyllyteltiin yllätyksellisen irtoamisen ja vähemmän yllätyksellisen myöhässä olemisen seurauksena, rimat kolisivat alkutreenistä ja kepeille jarrutuskin oli molemmilta hiukan hukassa, mutta pääpiirteittäin homma pysyi kuitenkin kasassa, ja saatiin kuin saatiinkin aikaan melko ehjiä ratoja. Videolla kaikista radoista yksi yritys: