sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Starttiviivalla

Ei kommentteja:
Paljon on päivittämättä, mutta eilinen ansaitsee ihan oman postauksensa: käytiin Rienan kanssa juoksemassa ihan ensimmäistä kertaa virallisissa agilitykilpailuissa Varkaudessa!

Kuten olen todennut, olen aikamoinen kisajännittäjä, joten omien kisarutiinien ja kisakuplan rakentaminen on minulle erityisen tärkeää. Se alkaa jo kotona evässmoothieta ja koiran palautusjuomaa väsätessä, jatkuu ajomatkan ajan kisapaikalle ja huipentuu omiin lämmittelyihin You're never fully dressed without a smilen soidessa nappikuulokkeissa. Lähtöpaikaksi meille oli arvottu numero kolme, joten kaverini kävelytti Rienaa rataantutustumisen aikana, minkä jälkeen vielä otettiin parit spurtit ja alettiin odotella omaa suoritusvuoroamme.

Anne Saviojan suunnittelema hyppyrata oli oikein kiva ja varsin sopiva meille ensiradaksi. Tältä se näytti:


Radan ainoa valssi oli ihan myöhässä, minkä vuoksi Riena kyseli tarkempien ohjeiden perään ja antoi kiltisti minulle vähän tasoitusta jäädessäni jälkeen, mutta muutoin rata tuntui sujuvalta. Tästä se lähtee, meidän kisaura!


Erityisen iloinen olen siitä, miten sairaan siistiä Rienalla oli. Se oli aivan oma itsensä, lämmittelyjen jälkeen se hyppeli hallin edustalla olevalle keikkuvalle pöydälle ja edeltävän koiran mennessä radalla se haukkui sermien takana tavalliseen tapaansa taukoamatta. Starttiin kävellessä se oli todellakin menossa radalle, ja kun otin siltä valjaat pois, se huusi ja pyöri itsensä ympäri, kuten aina treeneissäkin. Radan jälkeen se leikki hurjalla raivolla ja oli maailman onnellisin pieni sheltti. Uskalsin päästää sen irti vilkkaalla parkkipaikalla ja heitellä lelua rennosti, koska eipä se ollut mihinkään muualle lähdössä. Me oltiin kisakuplassamme ihan kahdestaan, ja siellä oli molempien hyvä olla!

Suurkiitos vielä ihanalle Noora-ketylle, joka paitsi lähti reissuun seuraksi ja henkiseksi tueksi, auttoi myös Rienan lämmittelyssä! Ja olihan Rienalla toki personal trainerkin mukana; Maili-beeceen kanssa kiihdytellessä lihakset lämpiää väkisinkin :) Oli ihan huisin hauskaa kisata pitkästä aikaa, hengailla kisapaikalla ja nähdä tuttuja! Uudenkarhean VarPS Areenan pohja tuntui hyvältä Speedcrossien alla ja kisoissa oli rento meininki. Kisoissa kisasi myös Rienan ihana puolitäti Kuje, joka lunasti sertin ja siirtyi kakkosiin, joten pitihän sukulaisshelteistä ottaa yhteiskuva:

Voitokkaat puikkonokat Kuje (Agarwaen Cyan Windfall) ja Riena

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Liikaa päivitettävää

Ei kommentteja:

Mistäs sitä aloittaisi? Adya on toipunut muutoin mainiosti, mutta sen lihakset ovat edelleen käsittelyn tarpeessa. Se ei kuitenkaan arjessa oireile jumejaan, vaan on villiintynyt liki päivittäin ottamaan spurtteja Rienan ja muiden vaihtuvien lenkkikokoonpanojen jäsenten kanssa. Ihana nähdä sitä noin virkeänä! Kropanhallintatreenejä pyritään tekemään säännöllisesti ja hallilla koikkeri on päässyt tekemään tokojuttujen lisäksi vähän keinun paukuttelua, sillä ajattelin opettaa sille keinun uudestaan. Ulkoillessa olen pitänyt sillä takkia lihasten suojana, öisin bot-loimea ja tälläkin hetkellä se nauttii lämpöhoidosta kauratyynyn muodossa. Seuraava hierontakerta on huomenna, jolloin Rienakin pääsee käsiteltäväksi.



Fanny, Wilda ja Noona kävivät kylässä työreissun siivittämänä ja saatiin nauttia turkulaisvieraiden seurasta monta päivää :) Iltapäivät ja illat täyttyivät lenkkeilyllä, sisaruspaineilla ja yleisellä hengailulla ja treenaamassakin käytiin kerran. Lisäksi kuun vaihteessa piipahdin Rienan kanssa Mikkelissä Iran luona, käytiin muun muassa treenaamassa puomia ja fysiikkaa. Lomafiilistä ollaan siis kaiveltu kandistressin alta, oikein kivoja viikonloppuja keskellä viikkoa ollaankin päästy viettelemään! Harmi, ettei kandi kirjoita itse itseään...

Samasta puusta veistetyt Wilda, Riena ja Noona

Erään helmikuisen lenkin jälkeen: Adya, Maili, Sane, Riena, Noona ja Wilda.
Kuva: Noora Muuttoranta

Puomin treenaamisesta ehti kertyä parin kuukauden tauko, ja tämän vuoden puolella mopo on meinannut lähteä enemmän tai vähemmän keulimaan ellei vallan karata käsistä. Ensimmäisissä muistelutreeneissä Riena osui kiltisti kerta toisensa jälkeen, mutta sen jälkeen osumaprosentti on vaihdellut railakkaasti käyden lähellä nollaa ja palaten 80 paremmalle puolelle. Videoanalyysit ovat paljastaneet laukkojen skippailun ja hillittömän venyttämisen: välillä sheltti suorittaa koko esteen kolmella (!) laukalla, jolloin tuommoinen tirriäinen ei yksinkertaisesti voi osua kontaktille. Neljällä laukalla se toisinaan onnistuu osumaankin, mutta täydellä viidellä se ei vieläkään tee edes vahingossa. Eilen pureuduttiin viimeinkin jostain syystä varsin ongelmalliseen mutkaputkipoistumiseen ja lähtövauhtia rajoittamalla saatiin aika kivoja onnistumisia. Eihän siinä ollut kuin 12 metriä putken ja puomin välissä, mutta kuka noita laskee! Tarkoituksena oli vedättää oikein kunnolla, mutta se jäi kyllä yritykseksi ennen kuin jätin Rienan seisomaan ja otin reilusti etumatkaa. Kaikki toistot, loikkineen päivineen ja lopussa jokunen A:kin:

Mikkelin puomit nähtävissä täällä. Halusin testata vierasta puomia suoraan ratavauhdista,
mikä ei ehkä ollutkaan paras idea tähän saumaan. Positiivista oli kuitenkin,
että vaikka ensimmäinen puomi oli vähän varovainen, osuma oli selkeä!

Möllikisatkin on korkattu ja toisetkin samanmoiset ollaan käyty juoksemassa. Debyytissä Riena peilasi jännittynyttä olotilaani (voi kyllä, kisahermoni ovat sitä luokkaa, että pikkukylän epävirallisetkin saa vatsani kääntymään nurin ja voimat katoamaan jaloistani) heti autosta päästyään haukkumalla vähän kaikelle ja kaikille ja oli radalla aika kiltin ja vähän ehkä hämmentyneenkin tuntuinen. Tehtiin kuitenkin nolla ja voitettiin. Toisissa mölleissä olikin jo haastavampi rata, jolta hyl, mutta meno oli enemmän treenirienaa ja oma jännityslevelikin paljon siedettävämpi.

 
Möllidebyytti puolestaan löytyy täältä.

Kuopiossa ollaan käyty treenaamassa ja hakemassa kotiläksyjä pariinkin otteeseen, kuin myös hurautettu joka toinen viikko Sarin silmien alle Niittylahteen. Viimeksi Sarin treeneissä Riena karkasi ratavauhdista A:lle ja teki hallituimpia suorituksia kuin mitä ilman vauhtia ollaan lentämisen pelossa hinkattu. Eilisen testauksen perusteella taidetaan vain laittaa se osaksi rataa vältellen jonkin aikaa vauhdikkaita lähestymisiä ja olla vain palkkaamatta koko estettä, palkkaamattomuuden kun pitäisi hillitä liiallisia liitohaluja ja osumisen kanssa ongelmia ei ole ollut lainkaan. Keinu on edelleen melko lennokas ja pysähtymistä tarvitsee vielä vahvistella, mutta eiköhän sekin siitä ala muotoutua. Viimeisimmät Kuopion treenit näyttivät tältä:


Mainittujen treenien lisäksi ilmoittauduttiin kolmen kerran kisaamaan agilityssä -kurssille, jossa tavoitteena on saada aikaan eheitä suorituksia ykkösluokan tasoisilla radoilla. Tämä tuli kuin tilauksesta, helppoja ratatreenejä meidän treenihistoriasta ei nimittäin löydy lainkaan! Vähän soitellen sotaan lähdettiin keppien suhteen eikä kontaktitkaan ole valmiit, mutta tämä kurssi tekee meille varmasti oikein hyvää. Viime lauantaina oli toinen kurssikerta, ja ratatyöskentely tuntui jo huomattavasti helpommalta ensimmäisiin treeneihin verrattuna. Tosi hyviä juttuja kouluttaja-Heidi on meille tarjoillut, on pitänyt selostaa ratasuunnitelmaa selin rataan, kellottaa omaa tavoiteaikaa virtuaalikoiran kanssa ja sen sellaista! Viime kerralla juostiin kolmea erilaista hyppyrataa, hyllyteltiin yllätyksellisen irtoamisen ja vähemmän yllätyksellisen myöhässä olemisen seurauksena, rimat kolisivat alkutreenistä ja kepeille jarrutuskin oli molemmilta hiukan hukassa, mutta pääpiirteittäin homma pysyi kuitenkin kasassa, ja saatiin kuin saatiinkin aikaan melko ehjiä ratoja. Videolla kaikista radoista yksi yritys:

torstai 9. helmikuuta 2017

Kavereita ja keinukehitystä

Ei kommentteja:
Carma, Riena ja Iva

Menneenä viikonloppuna saatiin Ira laumoineen visiitille. Pari päivää meni hujauksessa lenkkeillen, treenaten ja ihan vain ollen, mutta onneksi Joensuun ja Mikkelin välimatka ei ole hurjan pitkä ja vastavisiitti on jo suunnitteilla. Lauantaina vuokrattiin Hulda-Hallia pienten leijeröintitreenien merkeissä, ja Riena sai aloittaa ihan vauvatreenistä tehden aluksi pelkkää putkikutsua. Pieniin palasiin pilkottuna saatiin pelkkiä onnistumisia, lisäksi tehtiin vähän keinua. Tiistaina pakkanen paukkui siihen malliin, että Pärnävaaran kylmiin olosuhteisiin ei ollut menemistä, mutta säätä ennakoiden olinkin varannut jälleen tunnin vuoron Hulda-Hallista. Meistä on hyvää vauhtia tulossa hallin vakioasiakkaita! Heidin ja Kallan kanssa tehtiin pelkkää estetreeniä; keinua, vaikeaa rengasta ja vierasta pussia. Keinu eteni rytinällä:


Oli pakko säästää alun häröilyt, koska se nyt vaan on niin... Riena.

Ihan heti ei mahdeta palkkaaja-pysäyttäjää häivyttää :D Banggame on Rienasta aika sairaan siisti leikki, ja se on tosiaan harrastellut sitä oma-aloitteisesti aina, kun keinu on ollut sopivasti tuettuna. Vähän on hasardi harrastus... keinun kanssa suurin haaste on ollut kaikki ylimääräinen härvääminen, Rille on tarjonnut niin pivotingia, peruuttamista kuin itsensä ympäri pyörimistä alastulolla 4onin vaihdokkina. Renkaalla ei tullut yhtään virhettä, vaikka vauhtia otettiin suorasta putkesta, ja pussikin tehtiin kerran laskettuna. Se oli vähän hidas, joten siihen tarvitaan vielä lisää helpotettuja toistoja.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun kootut

Ei kommentteja:
Äkillinen kandinvälttelypuuska iski, joten sijaistoimintona kokosin tammikuun treeneistä koosteen:


Viimeiset pätkät ovat eiliseltä; aloitettiin vähän ex tempore Vähäniityn Sarin tehoryhmässä. Treenejä on huhtikuun alkuun asti noin kahdesti kuussa, joten kotiläksyjä niin sieltä kuin Kuopiostakin pitäisi ehtiä sopivasti tehdä. Radassa oli taas monta uutta asiaa lähtien u-putken pimeästä kulmasta keppien seinäänpäin menoon ja putkenpäänohituksiin, mutta pätkissä tehden saatiin hyvin onnistumisia. Kelloteltiin vähän eri vaihtoehtoja, ja yllättäen alussa hitaammalta tuntunut niistopersjättö olikin takaakiertovalssia nopeampi. Myöhemmässä kohdassa puolestaan päällejuoksu vei voiton niistosta, joskin peittäessäni siivekkeen se vähän levisi, joten kunnollista vertailua on paha tehdä. Kaikki rimat olivat ensimmäistä kertaa kolmessakympissä, tätä ennen ollaan pidetty sekaisin 25 ja 30 sentissä.

Itsenäisesti ollaan tehty keinua ja pienellä porukalla Heidin, Heidin ja Katrin kanssa takaaohjausta. Takaaleikkaukset olivat todellakin mukavuusalueellani Adyan kanssa aloittaessa, jopa siinä määrin, että silloinen viikkoryhmäkouluttajani kielsi minua viljelemästä niitä treeneissä, mutta Rienan kanssa asia on hyvinkin toisin. Yllättävän kivasti nekin lähtivät kuitenkin toimimaan, kun pari kertaa palkkasi ja antoi riittävästi tilaa. Sylkkäri oli Rienalle pala kakkua, vaikka itselleni se on aina ollut hiukan epävarma ohjaus, mutta vippaus uutena kuviona oli varsin vaikea. Sheltti ampaisi monta kertaa seuraavalle hypylle, mutta muutaman kerran palkkaamalla saatiin vippikin liitettyä osaksi 11 esteen rataa. Heräsi kyllä epäilys, että oppikohan se vippauksen vai radan... Pitää testata!

(Helmikuussa voisin koittaa vähän hillitä noita ajoittain taivasta kohti sojottavia käsiäni. Jos koira on alle 35 senttiä korkea, korkeuksiin huitominen ei liene tarpeellista.)

perjantai 27. tammikuuta 2017

Lausuntoa ja keppejä

Ei kommentteja:

Toipilaskoikkerin selkälausunnoksi kirjattiin LTV1, VA0 ja SP0. Lisätiedoissa kuitenkin seisoi maininta välimuotoisesta nikamasta S1 ja erittäin voimakkaasti jakautuneesta ristiluun keskiharjanteesta, lähes LTV2:sta. Soittelin tarkennuksien perässä liittoon, mutta sain vain ohjeeksi laittaa lausujalle viestiä perään, enkä ole saanut vielä vastausta. Kuviakaan ei ole klinikalta kuulunut, pitänee käydä ensi viikolla vierailulla muistitikun kanssa, mikäli ne eivät vielä alkuviikostakaan kilahda mailiin.

Leikkauksesta on viikko, ja haava on parantunut hyvin. Normaalipituiset lenkit toipilas on jo ollut pari päivää mukana hihnassa, mutta koska pitkähkön haavan suojaaminen on vaikeaa, metsäpolkujen sijaan lenkit ovat suuntautuneet lähinnä auratuille teille. Kovasti Adyan tekisi jo mieli leikkiä Rienan kanssa ja naksutellessa se melkein repeää liitoksistaan. Toivottavasti tikit eivät!

Toipilaan kiu...aktivoimista!

Shelttiosasto pääsi keskiviikkona tuuraamaan toisaalla kiinni olevaa tätikoiraansa Lukkarisen Marin valmennukseen. Treenien teemana oli kepit ja saattoipa pieni kauhistus olla vastassa, kun pahaa-aavistamattomana avasin tuliterän Hulda-Hallin oven. Keppitreenit tosiaan - kolme erilaista harjoitetta, joissa treenattiin tiukkoja avo- ja umpikulmia yhdistettynä takaaleikkauksiin ja itsenäiseen suorittamiseen ja vieläpä tiukkaa päällejuoksua, jonka jälkeen tavoitteena oli ehtiä keppien aloituspään kanssa samalla linjalla olevalle putkelle pakkovalssiin. Haastetta olisi ollut kokeneellekin koiralle ihan riittävästi, saati sitten juniorieläimelle, jolle oli edeltävällä viikolla ensimmäistä kertaa ylipäänsä lisätty yksi hyppyeste keppien jälkeen! Aloitukset sillä on olleet kivalla mallilla jo ennen kahteentoista keppiin siirtymistä, mutta puolenvaihtoja keppien jälkeen ei oltu tehty jostain syystä lainkaan. Vähäisiä keppitoistomäärät ovat ylipäänsäkin, ja Riena hakee vielä tekniikkaansa. Laiskan editoijan kolmen toiston näyte suoraan instagramista:


Etupalkkaa käytettiin hyödyksi, helpotettiin takaaleikkauskulmaa, knuutitusta (ihan vieras termi minulle, mutta siis pätkän ensimmäinen) palkattiin paristi ihan alkuun eikä jyrkkää päällejuoksua edes koitettu, mutta aika hienoa oli, että aloitukset menivät satasella nappiin ja virheellisiä toistoja oli vain muutama, ja nekin minun ryssimissä päällejuoksuissa sekä putkelta umpikulmaan takaaleikatessa. Hallissa oli uuden alustan ja atmosfäärin lisäksi tarjolla kiitettävästi oheishäiriötä; laidoilla vieraita ihmisiä, konttaava lapsi ja seinän takaa kantautuvaa meteliä porauksesta sun muusta. Itsenäisiä treenejä ollaan harrastettu mitä kummallisimpiin kellonaikoihin, joten suuremmat häiriöt treenatessa ovat olleet harvinaisuus, mutta eipä mainitut Rilleä kiinnostaneet.

Valotus ei ihan osunut kohdilleen, mutta ajatushan on tärkein!
Gisli, Maili ja RRRRiena.