keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Äitienpäiväkukkia hakemassa

4 kommenttia:
Miux, Riena, Isla, Riima, Pinna ja kolme tuntia Joensuuhun
matkustaneet voittokukat (kuva: Inka Räsänen)

Kun herätys alkaa soimaan kolmelta aamuyöstä, ei kyseessä voi olla kuin ulkomaanmatka tai kisareissu. Tällä kertaa kysymys oli jälkimmäisestä - lähdettiin pitkästä aikaa Jyväskylään saakka kilpailemaan! Autoon sullottiin kolmen ihmisen ja kisakamojen lisäksi viisi koiraa, joten hiukan oli tiiviit tunnelmat.  Tiedossa oli lähes vuorokauden mittainen reissu, sillä kisakoiria oli kyydissä miniykkösestä maksikolmoseen.

Ykkösten A-rata oli oikein perinteinen, virtaava ja suorapainotteinen hyppyrata. Riena kävi jo ennen rataa todella kuumana, se ei vain huutanut ja temponut, vaan se rääkyi edeltävän koiran juostessa radalla. Lähtö sujui kuitenkin yhtä hyvin kuin ennenkin ja juostiin sujuva nolla, joka riitti kevyesti voittoon!




Hypärin perusteella odottelin ihan tavallista ykkösluokan agilityrataakin, mutta toisin kävi. Olen seurannut aika pitkään ykkösluokan rataprofiileja juoksareita silmällä pitäen, ja näin vaikeaa jatkoa puomilta ei kyllä ollut osunut silmään kertaakaan (havainnollistava kuva, hyppy siis puomin puolelta). Eipähän siinä, ensimmäistä kertaa voidaan toki kokeilla juoksemista tyhjään vieraalla puomilla vieraassa paikassa, osana kisarataa :D Oikeasti harmitti vähäsen, että sattui juuri ensimmäiseksi kisa-agilityradaksi tällainen. Puomikäännöksistähän Riena ei ole vielä kuullutkaan, joten numeroiden mukaan en edes harkinnut yrittäväni, vaan tarkoitus oli juosta puomilla mahdollisimman syvälle ja ohjata 9 takaakiertona. Jalo suunnitelma, mutta putkikiellon vuoksi oltiin lopulta alastulolla samalla kohdalla ja homma vähän levisi. Osuma ei ollut hyvä, mutta osuma kuitenkin! Vastaavaa poistumista tosiaan ei olla koskaan treenattu... ja tärkeintä oli, että Rille veti itsevarmasti ihan täysii vieraallakin puomilla :)

A:lle Riena oli tulossa sen verran huonosta kulmasta ellei ohi, että korjasin sen ihan suosiolla.  Järkevin ohjausvaihtoehto olisi ollut juosta A:n toiselta puolelta ja tehdä hypylle persjättö, mutta koska vedättäen Rienan A:t ovat vielä näyttäneet turhan hurjilta (tyyppi ylittää harjan kiljuen ja osuu seuraavan kerran kontaktipinnalle...), en uskaltanut kokeilla. Ajatuskatkon seurauksena en korjatessa ottanut yhtään etumatkaa, joten eipä paljoa jakoja ollut ehtiä jatkoon tuolta puolelta ohjaten :D Keinua Riena luuli selvästi puomiksi eikä se ehtinyt liikahtaakaan ennen kuin sheltti lensi kaaressa alas. Minua haittasi mutta Rilleä ei, ja uusinta oli hieno.

Olihan se aikamoinen sirkus:



Kaikkineen kisareissu kesti 21 tuntia ja kun unta oli ehtinyt saada alle kolme tuntia edeltävänä yönä, oli kotimatkan loppuosuus aika taistelua. Kotiuduttiin yöyhden paikkeilla ja seuraavana aamuna, noin neljän tunnin nukkumisen jälkeen, esittelin kandini. Ei ole tervejärkisen hommaa tämä harrastus.

Kiitos Nooralle, Inkalle ja Marialle seurasta sekä lämppäys- ja kuvausavusta! Kisareissuissa on kyllä aina oma tunnelmansa ja vaikka seuraava maanantai olikin aivan kamala, lähtisin uudestaankin. On niin siistiä päästä kokemaan tällaisia reissuja kavereiden ja oman nelijalkaisen kisakaverin kanssa!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Starttiviivalla

Ei kommentteja:
Paljon on päivittämättä, mutta eilinen ansaitsee ihan oman postauksensa: käytiin Rienan kanssa juoksemassa ihan ensimmäistä kertaa virallisissa agilitykilpailuissa Varkaudessa!

Kuten olen todennut, olen aikamoinen kisajännittäjä, joten omien kisarutiinien ja kisakuplan rakentaminen on minulle erityisen tärkeää. Se alkaa jo kotona evässmoothieta ja koiran palautusjuomaa väsätessä, jatkuu ajomatkan ajan kisapaikalle ja huipentuu omiin lämmittelyihin You're never fully dressed without a smilen soidessa nappikuulokkeissa. Lähtöpaikaksi meille oli arvottu numero kolme, joten kaverini kävelytti Rienaa rataantutustumisen aikana, minkä jälkeen vielä otettiin parit spurtit ja alettiin odotella omaa suoritusvuoroamme.

Anne Saviojan suunnittelema hyppyrata oli oikein kiva ja varsin sopiva meille ensiradaksi. Tältä se näytti:


Radan ainoa valssi oli ihan myöhässä, minkä vuoksi Riena kyseli tarkempien ohjeiden perään ja antoi kiltisti minulle vähän tasoitusta jäädessäni jälkeen, mutta muutoin rata tuntui sujuvalta. Tästä se lähtee, meidän kisaura!


Erityisen iloinen olen siitä, miten sairaan siistiä Rienalla oli. Se oli aivan oma itsensä, lämmittelyjen jälkeen se hyppeli hallin edustalla olevalle keikkuvalle pöydälle ja edeltävän koiran mennessä radalla se haukkui sermien takana tavalliseen tapaansa taukoamatta. Starttiin kävellessä se oli todellakin menossa radalle, ja kun otin siltä valjaat pois, se huusi ja pyöri itsensä ympäri, kuten aina treeneissäkin. Radan jälkeen se leikki hurjalla raivolla ja oli maailman onnellisin pieni sheltti. Uskalsin päästää sen irti vilkkaalla parkkipaikalla ja heitellä lelua rennosti, koska eipä se ollut mihinkään muualle lähdössä. Me oltiin kisakuplassamme ihan kahdestaan, ja siellä oli molempien hyvä olla!

Suurkiitos vielä ihanalle Noora-ketylle, joka paitsi lähti reissuun seuraksi ja henkiseksi tueksi, auttoi myös Rienan lämmittelyssä! Ja olihan Rienalla toki personal trainerkin mukana; Maili-beeceen kanssa kiihdytellessä lihakset lämpiää väkisinkin :) Oli ihan huisin hauskaa kisata pitkästä aikaa, hengailla kisapaikalla ja nähdä tuttuja! Uudenkarhean VarPS Areenan pohja tuntui hyvältä Speedcrossien alla ja kisoissa oli rento meininki. Kisoissa kisasi myös Rienan ihana puolitäti Kuje, joka lunasti sertin ja siirtyi kakkosiin, joten pitihän sukulaisshelteistä ottaa yhteiskuva:

Voitokkaat puikkonokat Kuje (Agarwaen Cyan Windfall) ja Riena

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Liikaa päivitettävää

Ei kommentteja:

Mistäs sitä aloittaisi? Adya on toipunut muutoin mainiosti, mutta sen lihakset ovat edelleen käsittelyn tarpeessa. Se ei kuitenkaan arjessa oireile jumejaan, vaan on villiintynyt liki päivittäin ottamaan spurtteja Rienan ja muiden vaihtuvien lenkkikokoonpanojen jäsenten kanssa. Ihana nähdä sitä noin virkeänä! Kropanhallintatreenejä pyritään tekemään säännöllisesti ja hallilla koikkeri on päässyt tekemään tokojuttujen lisäksi vähän keinun paukuttelua, sillä ajattelin opettaa sille keinun uudestaan. Ulkoillessa olen pitänyt sillä takkia lihasten suojana, öisin bot-loimea ja tälläkin hetkellä se nauttii lämpöhoidosta kauratyynyn muodossa. Seuraava hierontakerta on huomenna, jolloin Rienakin pääsee käsiteltäväksi.



Fanny, Wilda ja Noona kävivät kylässä työreissun siivittämänä ja saatiin nauttia turkulaisvieraiden seurasta monta päivää :) Iltapäivät ja illat täyttyivät lenkkeilyllä, sisaruspaineilla ja yleisellä hengailulla ja treenaamassakin käytiin kerran. Lisäksi kuun vaihteessa piipahdin Rienan kanssa Mikkelissä Iran luona, käytiin muun muassa treenaamassa puomia ja fysiikkaa. Lomafiilistä ollaan siis kaiveltu kandistressin alta, oikein kivoja viikonloppuja keskellä viikkoa ollaankin päästy viettelemään! Harmi, ettei kandi kirjoita itse itseään...

Samasta puusta veistetyt Wilda, Riena ja Noona

Erään helmikuisen lenkin jälkeen: Adya, Maili, Sane, Riena, Noona ja Wilda.
Kuva: Noora Muuttoranta

Puomin treenaamisesta ehti kertyä parin kuukauden tauko, ja tämän vuoden puolella mopo on meinannut lähteä enemmän tai vähemmän keulimaan ellei vallan karata käsistä. Ensimmäisissä muistelutreeneissä Riena osui kiltisti kerta toisensa jälkeen, mutta sen jälkeen osumaprosentti on vaihdellut railakkaasti käyden lähellä nollaa ja palaten 80 paremmalle puolelle. Videoanalyysit ovat paljastaneet laukkojen skippailun ja hillittömän venyttämisen: välillä sheltti suorittaa koko esteen kolmella (!) laukalla, jolloin tuommoinen tirriäinen ei yksinkertaisesti voi osua kontaktille. Neljällä laukalla se toisinaan onnistuu osumaankin, mutta täydellä viidellä se ei vieläkään tee edes vahingossa. Eilen pureuduttiin viimeinkin jostain syystä varsin ongelmalliseen mutkaputkipoistumiseen ja lähtövauhtia rajoittamalla saatiin aika kivoja onnistumisia. Eihän siinä ollut kuin 12 metriä putken ja puomin välissä, mutta kuka noita laskee! Tarkoituksena oli vedättää oikein kunnolla, mutta se jäi kyllä yritykseksi ennen kuin jätin Rienan seisomaan ja otin reilusti etumatkaa. Kaikki toistot, loikkineen päivineen ja lopussa jokunen A:kin:

Mikkelin puomit nähtävissä täällä. Halusin testata vierasta puomia suoraan ratavauhdista,
mikä ei ehkä ollutkaan paras idea tähän saumaan. Positiivista oli kuitenkin,
että vaikka ensimmäinen puomi oli vähän varovainen, osuma oli selkeä!

Möllikisatkin on korkattu ja toisetkin samanmoiset ollaan käyty juoksemassa. Debyytissä Riena peilasi jännittynyttä olotilaani (voi kyllä, kisahermoni ovat sitä luokkaa, että pikkukylän epävirallisetkin saa vatsani kääntymään nurin ja voimat katoamaan jaloistani) heti autosta päästyään haukkumalla vähän kaikelle ja kaikille ja oli radalla aika kiltin ja vähän ehkä hämmentyneenkin tuntuinen. Tehtiin kuitenkin nolla ja voitettiin. Toisissa mölleissä olikin jo haastavampi rata, jolta hyl, mutta meno oli enemmän treenirienaa ja oma jännityslevelikin paljon siedettävämpi.

 
Möllidebyytti puolestaan löytyy täältä.

Kuopiossa ollaan käyty treenaamassa ja hakemassa kotiläksyjä pariinkin otteeseen, kuin myös hurautettu joka toinen viikko Sarin silmien alle Niittylahteen. Viimeksi Sarin treeneissä Riena karkasi ratavauhdista A:lle ja teki hallituimpia suorituksia kuin mitä ilman vauhtia ollaan lentämisen pelossa hinkattu. Eilisen testauksen perusteella taidetaan vain laittaa se osaksi rataa vältellen jonkin aikaa vauhdikkaita lähestymisiä ja olla vain palkkaamatta koko estettä, palkkaamattomuuden kun pitäisi hillitä liiallisia liitohaluja ja osumisen kanssa ongelmia ei ole ollut lainkaan. Keinu on edelleen melko lennokas ja pysähtymistä tarvitsee vielä vahvistella, mutta eiköhän sekin siitä ala muotoutua. Viimeisimmät Kuopion treenit näyttivät tältä:


Mainittujen treenien lisäksi ilmoittauduttiin kolmen kerran kisaamaan agilityssä -kurssille, jossa tavoitteena on saada aikaan eheitä suorituksia ykkösluokan tasoisilla radoilla. Tämä tuli kuin tilauksesta, helppoja ratatreenejä meidän treenihistoriasta ei nimittäin löydy lainkaan! Vähän soitellen sotaan lähdettiin keppien suhteen eikä kontaktitkaan ole valmiit, mutta tämä kurssi tekee meille varmasti oikein hyvää. Viime lauantaina oli toinen kurssikerta, ja ratatyöskentely tuntui jo huomattavasti helpommalta ensimmäisiin treeneihin verrattuna. Tosi hyviä juttuja kouluttaja-Heidi on meille tarjoillut, on pitänyt selostaa ratasuunnitelmaa selin rataan, kellottaa omaa tavoiteaikaa virtuaalikoiran kanssa ja sen sellaista! Viime kerralla juostiin kolmea erilaista hyppyrataa, hyllyteltiin yllätyksellisen irtoamisen ja vähemmän yllätyksellisen myöhässä olemisen seurauksena, rimat kolisivat alkutreenistä ja kepeille jarrutuskin oli molemmilta hiukan hukassa, mutta pääpiirteittäin homma pysyi kuitenkin kasassa, ja saatiin kuin saatiinkin aikaan melko ehjiä ratoja. Videolla kaikista radoista yksi yritys:

torstai 9. helmikuuta 2017

Kavereita ja keinukehitystä

Ei kommentteja:
Carma, Riena ja Iva

Menneenä viikonloppuna saatiin Ira laumoineen visiitille. Pari päivää meni hujauksessa lenkkeillen, treenaten ja ihan vain ollen, mutta onneksi Joensuun ja Mikkelin välimatka ei ole hurjan pitkä ja vastavisiitti on jo suunnitteilla. Lauantaina vuokrattiin Hulda-Hallia pienten leijeröintitreenien merkeissä, ja Riena sai aloittaa ihan vauvatreenistä tehden aluksi pelkkää putkikutsua. Pieniin palasiin pilkottuna saatiin pelkkiä onnistumisia, lisäksi tehtiin vähän keinua. Tiistaina pakkanen paukkui siihen malliin, että Pärnävaaran kylmiin olosuhteisiin ei ollut menemistä, mutta säätä ennakoiden olinkin varannut jälleen tunnin vuoron Hulda-Hallista. Meistä on hyvää vauhtia tulossa hallin vakioasiakkaita! Heidin ja Kallan kanssa tehtiin pelkkää estetreeniä; keinua, vaikeaa rengasta ja vierasta pussia. Keinu eteni rytinällä:


Oli pakko säästää alun häröilyt, koska se nyt vaan on niin... Riena.

Ihan heti ei mahdeta palkkaaja-pysäyttäjää häivyttää :D Banggame on Rienasta aika sairaan siisti leikki, ja se on tosiaan harrastellut sitä oma-aloitteisesti aina, kun keinu on ollut sopivasti tuettuna. Vähän on hasardi harrastus... keinun kanssa suurin haaste on ollut kaikki ylimääräinen härvääminen, Rille on tarjonnut niin pivotingia, peruuttamista kuin itsensä ympäri pyörimistä alastulolla 4onin vaihdokkina. Renkaalla ei tullut yhtään virhettä, vaikka vauhtia otettiin suorasta putkesta, ja pussikin tehtiin kerran laskettuna. Se oli vähän hidas, joten siihen tarvitaan vielä lisää helpotettuja toistoja.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun kootut

Ei kommentteja:
Äkillinen kandinvälttelypuuska iski, joten sijaistoimintona kokosin tammikuun treeneistä koosteen:


Viimeiset pätkät ovat eiliseltä; aloitettiin vähän ex tempore Vähäniityn Sarin tehoryhmässä. Treenejä on huhtikuun alkuun asti noin kahdesti kuussa, joten kotiläksyjä niin sieltä kuin Kuopiostakin pitäisi ehtiä sopivasti tehdä. Radassa oli taas monta uutta asiaa lähtien u-putken pimeästä kulmasta keppien seinäänpäin menoon ja putkenpäänohituksiin, mutta pätkissä tehden saatiin hyvin onnistumisia. Kelloteltiin vähän eri vaihtoehtoja, ja yllättäen alussa hitaammalta tuntunut niistopersjättö olikin takaakiertovalssia nopeampi. Myöhemmässä kohdassa puolestaan päällejuoksu vei voiton niistosta, joskin peittäessäni siivekkeen se vähän levisi, joten kunnollista vertailua on paha tehdä. Kaikki rimat olivat ensimmäistä kertaa kolmessakympissä, tätä ennen ollaan pidetty sekaisin 25 ja 30 sentissä.

Itsenäisesti ollaan tehty keinua ja pienellä porukalla Heidin, Heidin ja Katrin kanssa takaaohjausta. Takaaleikkaukset olivat todellakin mukavuusalueellani Adyan kanssa aloittaessa, jopa siinä määrin, että silloinen viikkoryhmäkouluttajani kielsi minua viljelemästä niitä treeneissä, mutta Rienan kanssa asia on hyvinkin toisin. Yllättävän kivasti nekin lähtivät kuitenkin toimimaan, kun pari kertaa palkkasi ja antoi riittävästi tilaa. Sylkkäri oli Rienalle pala kakkua, vaikka itselleni se on aina ollut hiukan epävarma ohjaus, mutta vippaus uutena kuviona oli varsin vaikea. Sheltti ampaisi monta kertaa seuraavalle hypylle, mutta muutaman kerran palkkaamalla saatiin vippikin liitettyä osaksi 11 esteen rataa. Heräsi kyllä epäilys, että oppikohan se vippauksen vai radan... Pitää testata!

(Helmikuussa voisin koittaa vähän hillitä noita ajoittain taivasta kohti sojottavia käsiäni. Jos koira on alle 35 senttiä korkea, korkeuksiin huitominen ei liene tarpeellista.)